Yleiskirje 15/80/2007, Tarja Hartikainen/aha, 1.6.2007

Ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen muodostaminen​​​​​​​

Valtioneuvoston periaatepäätöksen (30.10.2003) mukaan kuntien tulee järjestää ympäristöterveydenhuolto yhteistoiminta-alueella, joka muodostaa henkilöstömäärältään riittävän suuren toimintayksikön. Tavoitteena oli muodostaa maahamme 50–85 ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-aluetta kolmen vuoden kuluessa. Periaatepäätöksessä asetettuihin tavoitteisiin ei päästy, vaikka yhteistoiminta-alueiden muodostuminen käynnistyikin.

1.3.2007 tehdyn periaatepäätöksen tarkistuksen yhteydessä aikataulu yhtenäistettiin kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain (ns. puitelaki) (169/2007) mukaiseksi. Kuntien on otettava ympäristöterveydenhuolto mukaan 31.8.2007 puitelain perusteella annettaviin selvityksiin ja suunnitelmiin, joissa kuvataan yhteistyön järjestäminen (VNA 173/2007). Periaatepäätöksen mukaan ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueeseen liittymisestä on tehtävä päätös 1.6.2009 mennessä; mikäli kunta ei ole tähän mennessä tehnyt päätöstä, on valtioneuvostolla oikeus määrätä kunta kuulumaan johonkin yhteistoiminta-alueeseen. Tällainen pakkopäätös edellyttää muutoksia lainsäädäntöön. Ensisijaisena tavoitteena on, että kunnat päättävät itse yhteistoiminta-alueeseen liittymisestä ja yhteistoiminnan ehdoista. Yhteistoiminta-alueita muodostettaessa tulee huomioida yhteistyö perusterveydenhuollon kanssa tai muun kunnallisen viranomaisen kanssa (esim. ympäristönsuojelu).

Periaatepäätöksen mukaan yhteistoiminta-alueiden on aloitettava toimintansa viimeistään 1.1.2013.

Tässä yleiskirjeessä annetaan kunnille ohjeita ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen yksikön perustamiseen.

Lisätietoja:
Tarja Hartikainen, puh. (09) 771 2478, 050 373 8499 (6.8.2007 alkaen)
Tuula Taskula, puh. (09) 771 2645,
Johanna Karlström, puh. (09) 771 2429, 
Riitta Myllymäki, puh. (09) 771 2463,
Heikki Harjula, puh. (09) 771 2070
sähköposti etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi

Liite
Yhteistoimintasopimuksessa sovittavat asiat

Lähteet ja lisätietoja
Ohje kuntien yhteistoiminnasta ja erityisesti isäntäkuntamallista kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa (kunnat.net)
Muistio kuntien yhteistoiminnasta – isäntäkuntamalli (kunnat.net, linkki pdf-tiedostoon)
Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta (169/2007)
Laki kuntalain muuttamisesta (519/2007)
Kuntalaki (365/1995)
Kansanterveyslaki (66/1972)
Valtioneuvoston periaatepäätös elintarvikevalvonnan kehittämisestä 30.10.2003.
Valtioneuvoston periaatepäätös 30.10.2006 annetun elintarvikevalvonnan kehittämistä koskevan periaatepäätöksen muuttamisesta (1.3.2007)
Valtioneuvoston asetus kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevien tietojen toimittamisesta valtioneuvostolle (173/2007)
Elintarvikelaki (23/2006) (EL)
Kemikaalilaki (744/1989) (KemL)
Laki kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta (75/2004) (KuTuL)
Terveydensuojelulaki (763/1994) (TsL)
Laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi (286/2006) (TupL)
Henkilöstön asema kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa, yleiskirje 4/2007, Kunnallinen Työmarkkinalaitos. Seutuyhteistyö etenee ympäristöterveydenhuollossa; Ympäristöterveydenhuollon alueellisen yhteistoimintakokeilun (YTAKE) I vaiheen arviointi, Laamanen E. ja Aronen K., Kuntaliitto 2005. Kokeiluista seudullisiin yksiköihin; Ympäristöterveydenhuollon alueellisen yhteistoimintakokeilun (YTAKE) II vaiheen arviointi, Laamanen E. ja Aronen K., Kuntaliitto 2006. Laboratorioselvitys, Tuominen J. ja Karjalainen L., 2006. 

Ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintaa ohjaava lainsäädäntö

Kuntalain, kansanterveyslain ja muun ympäristöterveydenhuollon erityislakien säännökset hallinnosta ja yhteistoiminnasta

Yleissäännökset kuntien yhteistoiminnasta ovat kuntalain 10 luvussa. Kuntalaissa säädetty yhteistoiminta perustuu aina sopimukseen (Kuntalain 76 § 1 mom). 

Kansanterveyslain 5 §:n mukaan kunnan on pidettävä huolta kansanterveystyöstä. Kunnat voivat yhdessä huolehtia kansanterveystyöstä ja perustaa tehtävää varten kuntayhtymän tai kunta voi sopia toisen kunnan kanssa, että tämä hoitaa osan kansanterveystyön toiminnoista.  Jos kansanterveyslain mukainen tehtävä annetaan kuntayhtymän tehtäväksi, sen hoidettavaksi on annettava myös kansanterveystyötä koskevien muiden lakien mukaiset tehtävät. Tästä poiketen jäsenkunta voi päätöksensä mukaan hoitaa ympäristöterveydenhuollon tehtävät erillään muusta kansanterveystyöstä siten, että kunta huolehtii tehtävästä muulla tavoin itse tai alueellisesti yhteistyössä muiden kuntien tai kuntayhtymien kanssa.  

Kaikissa ympäristöterveydenhuollon erityislaeissa on säännös, jonka mukaan kunnalle tai sen viranomaiselle laissa säädetty tehtävä, jossa toimivalta voidaan siirtää viranhaltijalle, voidaan antaa virkavastuulla toisen kunnan tai kuntayhtymän viranhaltijan hoidettavaksi. Kuntayhtymä voi tehdä tätä koskevan sopimuksen, jos siihen on kuntayhtymän jäsenkuntien suostumus. (El 32 § 2 mom, KemL 7 § 2 mom, TsL 7 § 2 mom, TupL 14 a § 2 mom ja KuTuL 11 § 2 mom). Elintarvikelain 32 §:n mukaan kunnan tulee pyrkiä siihen, että se hoitaa elintarvikevalvonnan yhteistoiminnassa toisen kunnan tai kuntayhtymän kanssa valvonnan tarkoituksenmukaisen järjestämisen kannalta riittävän laajalla alueella (seudullinen valvontayksikkö). Eläinlääkintähuoltolaki on uudistumassa ja siihen on tulossa velvollisuus järjestää eläinlääkintähuolto periaatepäätöksen mukaisella yhteistoiminta-alueella. 

Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta

Ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-aluetta muodostettaessa tulee ensisijaisesti ottaa huomioon puitelain 5 §:n 2 momentissa mainitut periaatteet.

”Kunnat voivat sopia, että yhteistoiminta-alueen tehtävät annetaan kuntalain (365/1995) 76 §:n 2 momentin mukaisesti alueen yhden kunnan hoidettavaksi, jolloin tehtävien hoitamista varten perustetaan kuntalain 77 §:ssä tarkoitettu alueen kuntien yhteinen toimi¬elin, tai että yhteistoiminta-alueen tehtävät hoitaa kuntayhtymä.”

Puitelain 6 §:n mukaisella laajaa väestöpohjaa edellyttäviä palveluja järjestävällä kuntayhtymällä tarkoitetaan erikoissairaanhoitolain 7 §:ssä lueteltuja kuntayhtymiä (sairaanhoito-piirejä). Laki ei sulje pois ympäristöterveydenhuollon liittämistä 6 §:n mukaiseen kuntayhtymään.

Valtioneuvoston asetuksessa kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevien tietojen toimittamisesta (173/2007), pyydetään toimittaan tiedot siitä, miten ympäristöterveydenhuolto on tarkoitus järjestää (3 § 3 kohta).

Valtioneuvoston periaatepäätöksen vaatimukset yhteistoiminnalle

Periaatepäätöksen (30.10.2003) 1.3.2007 tehdyn tarkistuksen yhteydessä ei muutettu yhteistoimintayksikölle jo aikaisemmin asetettuja vaatimuksia. Tavoitteena on edelleen järjestää ympäristöterveydenhuolto 50–85 seudullisessa yksikössä.

Periaatepäätöksen mukaan ympäristöterveydenhuollon yhteistoimintayksikön tehtäviin tulee sisällyttää kaikki kansanterveyslaissa ympäristöterveydenhuoltoon kuuluvaksi katsotut osa-alueet: terveydensuojelulain (763/1994), elintarvikelain (23/2006), kuluttajapalvelusten ja kulutustavaroiden palvelusta annetun lain (75/2004), toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain (693/1976), kemikaalilain (744/1989) sekä eläinlääkintähuolto-lain (685/1990) mukaiset tehtävät. Voimassa olevan lainsäädännön perusteella on edelleen mahdollista, että kemikaalilain ja tupakkalain mukaisista tehtävistä huolehtii kunnan määräämä toimielin, joka voi olla muukin kuin ympäristöterveydenhuollosta vastaava toimielin. Yhteistoimintasuunnitelmissa tulisi ottaa huomioon periaatepäätöksen tavoite koota kansanterveyslain 1 §:ssä mainitut tehtävät yhden toimielimen alaisuuteen. Tehtävien siirtäminen toiselle toimielimelle edellyttää vastaavia muutoksia johtosääntöihin.

Periaatepäätös edellyttää, että yhteistoiminta-alueiden muodostamiseen sovelletaan puitelain 5 §: 2 momentissa ja kansanterveyslain 5 §:n 4 momentissa mainittuja periaatteita. 

Periaatepäätöksen mukaan yhteistoimintayksikössä tulee olla vähintään 10 henkilötyövuotta ympäristöterveydenhuollon toimialueella, jotta henkilöstön on mahdollista erikoistua eri osa-alueille. Sellaisissa yksiköissä, joissa huomattava osa henkilöstöstä toimii yksittäisellä osa-alueella, tulee pyrkiä riittävän suureen yksikköön, että kaikille osa-alueille voidaan turvata asianmukaiset erikoistumisen vaatimat resurssit. Yhteistoimintayksikössä voi olla mukana muutakin yhteistoimintaa, esimerkiksi ympäristönsuojelun ja rakennusvalvonnan tehtäviä. Pienempi yksikkökoko voidaan hyväksyä esimerkiksi syrjäisillä seuduilla, missä väli-matkat muuten muodostuisivat kohtuuttoman pitkiksi. Ympäristöterveydenhuollon yhteis-toiminta-alueen tulisi muodostua ensisijaisesti yhden tai useamman perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnista.

Periaatepäätöksen mukaan ympäristöterveydenhuollon henkilöstöllä tulee olla yhteinen työnjohto. Ympäristöterveydenhuollosta vastaavan johtajan pätevyysvaatimukset on määritelty kansanterveyslaissa (41 § 2 mom). Johtajalla tulee olla alalle soveltuva korkeakoulututkinto sekä riittävä kokemus ja asiantuntemus ympäristöterveydenhuollon toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä.

Periaatepäätöksen mukaan yhteistoiminta-alueella voi olla useita toimipisteitä. Yhteistoiminta-alue voi harjoittaa yhteistoimintaa toisten yhteistoiminta-alueiden kanssa myös yksittäisten toimintojen, esimerkiksi eläinlääkäripäivystyksen järjestämisessä.

Kunnan on esitettävä suunnitelmat yhteistoiminnan järjestämisestä 31.8.2007 puitelain perusteella annettavassa selvityksessä. Periaatepäätöksen mukaan päätökset yhteiseen ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueeseen liittymisestä on tehtävä 1.6.2009 mennessä ja yhteisen yksikön on aloitettava toimintansa viimeistään 1.1.2013. Ympäristöterveydenhuollon tehtävien hoitamisen kannalta olisi toivottavaa, että yksiköt voisivat aloittaa toimintansa mahdollisimman nopeasti.

Hallinnolliset vaihtoehdot ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueelle

Ympäristöterveydenhuollon valvontayksikkö voi olla yhden kunnan ylläpitämä edellyttäen, että sillä on riittävät resurssit tehtävien hoitamiseen. Kunta voi myös hoitaa tehtävää sopimuksella yhden tai useamman kunnan puolesta, jolloin tehtävästä huolehtivan kunnan (isäntäkunta) toimielimeen muut sopijakunnat voivat valita osan jäsenistä taikka kunnat voivat sopia yhteistyöstä antamalla tehtävän kuntayhtymälle.

Isäntäkunta

Isäntäkuntamallissa kunnat voivat sopia, että tehtävä annetaan toisen kunnan hoidettavaksi (ns. isäntäkunta) yhden tai useamman kunnan puolesta. Viranomaisena toimii isäntäkunnan organisaatioon sijoittuva toimielin.

Kuntien yhteinen toimielin määritellään kuntalain 77 §:ssä:

Kunnan hoitaessa sopimuksen nojalla tehtävää yhden tai useamman kunnan puolesta voidaan sopia, että ensiksi mainitun kunnan siihen toimielimeen, joka huolehtii tehtävästä, valitsevat osan jäsenistä asianomaisten kuntien vastaavaan toimielimeen vaalikelpoiset henkilöt.

Yhteinen toimielin on syytä määritellä yhteistoimintasopimuksessa. Sopimuksessa voidaan vapaasti päättää yhteisen toimielimen kokoonpanosta. Yleensä jäseniä valitaan pariton määrä, jotta äänet eivät täydessä kokoonpanossa äänestettäessä mene tasan. Toimielintä muodostettaessa on otettava huomioon tasa-arvolain vaatimukset ja alueellinen tasapuolisuus. Yhteisessä toimielimessä olisi syytä pyrkiä sellaisiin ratkaisuihin, joissa turvataan kaikkien osallistujakuntien vaikuttamismahdollisuus eikä yksittäisellä kunnalla ole enemmistöä. Yhteinen toimielin on yleensä lautakunta, mutta laki ei estä sitäkään, että yhteinen toimielin on johtokunta, toimikunta tai lautakunnan jaosto. Hallinnon järjestäminen edellyttää isäntäkunnan valtuuston hyväksymää hallinto- tai johtosääntöä, jossa määritellään yhteistä tehtävää hoitava viranomainen ja sen toiminta, toimivalta ja tehtävät. Ennen yhteisen toimielimen toimintaa koskevan johtosäännön hyväksymistä on syytä kuulla muita sopimuskuntia. Sopijakuntien tulee muuttaa hallinto- ja johtosääntöjään siten, että niissä annetaan sopimuksen mukaiset tehtävät valitulle isäntäkunnalle ja niiltä osin noudatetaan isäntäkunnan hallinto- ja johtosääntöä. Toiminnan käynnistyminen edellyttää hyväksyttyä hallinto- tai johtosääntöä, joten sopimusta ja toimivaltaa koskevat päätökset tulisi valmistella päätettäväksi samaan aikaan. Isäntäkunnan otto-oikeus kuntien yhteisen toimielimen päätöksiin voidaan sulkea pois ottamalla tästä maininta yhteistoimintasopimukseen. Liitteenä on lista isäntäkuntamallin yhteistoimintasopimuksessa huomioitavista asioista.

Yhteisen toimielimen jäsenten valinnassa vaali kuuluu kaikissa sopijakunnissa valtuustolle, jos kysymyksessä on valtuustossa valittava toimielin. Jäsenten vaalikelpoisuudessa noudatetaan samoja säännöksiä kuin kunnan vastaavaan toimielimeen.

Yhteisen toimielimen pöytäkirja on pidettävä yleisesti nähtävänä kaikissa sopimukseen osallisissa kunnissa. Oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä kuntien yhteisen toimielimen päätöksestä sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Isäntäkuntamallissa muiden sopijakuntien sopimuksen toimialaan kuuluvia tehtäviä hoitava henkilöstö siirretään isäntäkunnan palvelukseen. Kunnallinen työmarkkinalaitos on antanut henkilöstön siirtoa koskevia ohjeita yleiskirjeellään 4/2007 ”Henkilöstön asema kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa”.

Kuntayhtymä

Kunnat voivat sopia, että tehtävää hoitaa kuntayhtymä. Kuntayhtymä ja sen toiminta määritellään kuntalain 78–86 §:issä. Tässä kirjeessä ei käsitellä tarkemmin kuntayhtymän muodostamista, sillä pelkästään ympäristöterveydenhuollon tehtävien hoitoon ei ole yleensä tarkoituksenmukaista perustaa kuntayhtymää, mutta ympäristöterveydenhuolto voidaan ottaa mukaan esim. kansanterveystyön kuntayhtymään. 

Kuntalaki ei mahdollista järjestelyä, jossa kuntayhtymä toimii isäntäkuntana kuntayhtymään kuulumattomille kunnille tai toiselle kuntayhtymälle. Mahdollista sen sijaan on, että yksi tai useampi kunta on kuntayhtymän osajäsen ympäristöterveydenhuollon tehtävässä. Ympäristöterveydenhuolto on mahdollista ja suositeltavaa eriyttää kuntayhtymän muusta toiminnasta oman erillisen toimielimen alaisuuteen, johon osajäseninä olevat kunnat voivat nimetä edustajansa. Osajäsenyys ja toimielimen perustaminen edellyttävät muutoksia perussopimukseen.

Liikelaitoskuntayhtymä

15.5.2007 tuli voimaan kuntalain muutos, jossa lisättiin kunnallista liikelaitosta koskevat säännökset. Kunnallisesta liikelaitoksesta säädetään kuntalakiin lisätyssä 10 a luvussa. Kunnallinen liikelaitos on osa kunnan organisaatiota (kunnan liikelaitos) tai kuntayhtymän organisaatiota (kuntayhtymän liikelaitos) tai erillinen liikelaitoskuntayhtymä. Liikelaitoskuntayhtymäsäännösten soveltamisesta käsitellään laajemmin Kuntaliiton yleiskirjeessä ”Kuntakonsernia ja kunnallista liikelaitosta koskeva sääntely kuntalaissa” (2007).

Liikelaitoskuntayhtymän tehtävänä on liiketoiminnan harjoittaminen kuntien tai kuntayhtymien yhteistoimintana. Liikelaitoskuntayhtymä on itsenäinen oikeushenkilö ja kirjanpitovelvollinen. Liikelaitoskuntayhtymä poikkeaa kuitenkin tavanomaisesta kuntayhtymästä hallinnon järjestämisen, toimielinten jäsenten valinnan ja päätösvallan sekä talousarvion hyväksymisen osalta. Liikelaitoskuntayhtymän jäseninä voivat olla kunnat yhdessä, kuntayhtymät yhdessä tai kunnat ja kuntayhtymä yhdessä.

Kuntalain 87 a §:n mukaan kunta tai kuntayhtymä voi perustaa kunnallisen liikelaitoksen liiketoimintaa tai liiketaloudellisten periaatteiden mukaan hoidettavaa tehtävää varten. Liiketaloudellisten periaatteiden mukaisesti hoidettavalla tehtävällä tarkoitetaan tehtävän hoitamista siten, että toiminnan tulot kattavat aiheutuvat menot. Lisäksi myytävissä palveluissa sovelletaan etukäteishinnoittelua eikä tilikauden tulosta tasata jälkilaskutuksella tilikauden päätyttyä. Tehtävää voidaan hoitaa liiketaloudellisten periaatteiden mukaisesti myös kunnan peruspalveluissa ja viranomaistehtävissä. Tulot voivat tällöin olla asiakasmaksujen lisäksi korvauksia jäsenkunnilta. Muussa kuin varsinaisessa liiketoiminnassa noudatetaan ensisijaisesti kustannusvastaavuutta palvelujen hinnoittelussa.

Liikelaitoskuntayhtymä on tarkoitettu palveluja tuottavan tehtävän toimintamalliksi. Johtokunnan ja johtajan valinnan ja toimivallan sääntelyssä korostuu ammatillisen osaamisen vahvistaminen kunnan liiketoiminnassa. Johtokunnan kokoonpanossa ei edellytetä noudatettavan jäsenkuntien poliittisia voimasuhteita. Tehtävän järjestämistapaa harkittaessa on syytä harkita, soveltuuko tehtävä kokonaisuutena arvioiden liikelaitoskuntayhtymän hoidettavaksi.

Laboratoriot

Ympäristöterveydenhuollon viranomaistoiminta tarvitsee tuekseen Elintarviketurvallisuusviraston hyväksymiä laboratorioita. Laboratorioista on säädetty elintarvikelaissa sekä terveydensuojelulaissa (49 a § ja 49 b §). Kunnat voivat ylläpitää omia laboratorioitaan tai ostaa tutkimukset muilta Elintarviketurvallisuusviraston hyväksymiltä laboratoriopalveluiden tuottajilta. Tarkoituksenmukaista olisi saada Suomeen kattava laboratorioverkosto, jossa analyyseistä voidaan huolehtia myös mahdollisissa kriisitilanteissa. Pohjois- ja Itä-Suomen harvaanasutuilla alueilla laboratorioverkosto on harventunut. Laboratoriopalveluiden saatavuus on syytä varmistaa suunniteltaessa yhteistä yksikköä. 

Kunta ja kuntayhtymä voi rahoittaa laboratoriotoimintaa asiakasmaksujen lisäksi määrärahalla (nettoyksikkö) tai toiminta-avustuksella (liikelaitos). Palvelujen myynnissä muille yhteisöille kuin omalle kunnalle ja kuntayhtymälle tai jäsenkunnalle ja -kuntayhtymälle tulee kuitenkin noudattaa omakustannushintaa erityisesti silloin kun toimitaan markkinatilanteessa. Vuonna 2006 tehdyssä laboratorioselvityksessä esitettiin, että kuntalaboratorioiden tulisi yhdistyä paljon nykyistä suuremmiksi yksiköiksi, joissa toiminta voidaan organisoida liiketaloudellisin perustein. Yhdistymishankkeissa tulisi huomioida alueen kaikkien laboratorioiden toiminta (yksityiset, valtionhallinnon ja vesiensuojeluyhdistysten laboratoriot). Kuntalaboratorioiden avulla voidaan huomioida alueellisen elinkeinoelämän tarpeet. Kunnallisen laboratorioverkoston säilyminen olisi tärkeää myös siksi, että laboratoriopalvelujen tarjonnassa ei synny yksittäiselle laboratoriopalveluiden tarjoajalle monopoliasemaa.

Viranomaisen työpanos tulee käyttää ensisijaisesti viranomaistoimintaan, kuten tarkastuksiin ja viranomaisnäytteiden ottamiseen. Laboratoriot voivat ottaa näytteitä esim. vesilaitoksen, kuntalaisten tai yritysten toimeksiannosta. Tällaisia näytteitä voivat olla esim. vesi-laitoksen käyttötarkkailunäytteet tai vesilaitoksen valvontatutkimusohjelmassa vesilaitoksen otettaviksi tarkoitetut näytteet, asukkaan toivomat sisäilmanäytteet ja yritysten oma-valvontanäytteet. 

Yhteistoiminnan kustannuksiin osallistuminen

Kustannusten määrittely

Kustannusten määrittely perustuu kuntien sopimukseen yhteistyöstä. Yhteistoiminnassa on perusteltua noudattaa yleisiä kustannusten määrittämisen periaatteita. Näitä ovat kustannusten johdettavuus kirjanpidosta, aiheuttamisperiaate ja jatkuvuuden periaate. Samalla on syytä sopia peruste, jolla hallinto- ja sisäisten palvelujen kustannukset kohdennetaan ympäristöterveydenhuoltoon. 

Ympäristöterveydenhuollossa peritään valvontamaksuja suunnitelmallisesta elintarvike- ja tuoteturvallisuuslainsäädännön valvonnasta. Valvontamaksut otetaan käyttöön viimeistään vuonna 2008 myös kemikaali-, terveydensuojelu- ja tupakkalain valvonnassa. Toiminnan-harjoittajilta perittävät maksut vastaavat enintään toimenpiteistä aiheutuneita kustannuksia ja maksujen tarkoitus on turvata valvonnan vaatimia resursseja. Valvontamaksut kuten muutkin toimintatulot vähentävät yhteistoimintaan osallistuvien kuntien maksuosuutta.  

Kustannusten jako

Yhteistoimintayksikön kustannukset voidaan sopia jaettavaksi yhteistoimintaan osallistuvien kuntien asukasluvun suhteessa. Asukaslukuperusteista kustannustenjakoa puoltaa yksinkertaisuus ja ympäristöterveydenhuollon viranomaistehtävän luonne, jonka tavoitteena on väestön suojaaminen terveysvaaroilta ja -haitoilta.  

Kuntien osallistuminen yhteistoiminnan kustannuksiin voidaan sopia määräytymään myös palvelujen käytön ja suoritekohtaisten yksikkökustannusten mukaan. Kustannukset perustuvat tällöin joko budjetoituihin tai edellisen tilikauden menoihin. Suoriteperusteinen hinnoittelu vaatii tuotteistusta ja kustannuslaskentaa. Suoritekohtaisten yksikkökustannusten käyttö on perusteltua, jos toiminta on tarkoitus kilpailuttaa. Myös liikelaitosmuotoinen toiminta edellyttää etukäteen määrättyjä suoriteperusteisia hintoja.

Mahdollista on myös käyttää isäntäkuntamallissa ja kuntayhtymissä suoriteperusteisia maksuja tai yhdistelmää, jossa kunnan maksuosuus muodostuu suoritekustannuksista ja asukasluvun mukaisessa suhteessa jaettavista viranomaiskustannuksista.

Terveysvalvonnassa asukasperusteinen kustannustenjako on yleensä katsottu riittävän tarkaksi yhteistoimintaan osallistuvien kuntien kesken. Eläinlääkäripalvelujen käytössä on kuntien elinkeinorakenteesta johtuvia eroja. Tuotantoeläinten eläinlääkintähuollon tarve keskittyy maatalousvaltaisiin kuntiin. Lemmikkieläinten eläinlääkäripalvelujen kysyntä korreloi yleensä asukaslukuun ja suuntautuu pitkälti yksityisiin palveluihin. Eläinlääkintähuollon kustannusten kohdentamisessa kunnille voidaan käyttää jakoperusteena esimerkiksi tuotantoeläintilojen määrää tai sairaseläinkäyntien lukumäärää asukasluvun rinnalla.

Kuntalaskutus

Sopimus- tai jäsenkuntien maksuosuuksien suorittamisessa voidaan noudattaa ennakko- ja jälkilaskutusmenettelyä, jolloin sopimus- tai jäsenkunnat maksavat talousarvioon perustuvat ennakot kuukausittain tai muuten sovittuina aikoina. Loppuerä suoritetaan tilinpäätökseen perustuvan jälkilaskutuksen mukaisesti muussa kuin liikelaitosmuotoisessa toiminnassa. Mahdollista on myös, että kuntayhtymän tai isäntäkunnan nettomenot laskutetaan sopijakunnilta tilikausittain jälkikäteen kokonaisuudessaan ilman ennakkomenettelyä.

Jälkilaskutusta ei sovelleta, jos sopimus- tai jäsenkuntien maksut määräytyvät suoriteperusteisesti ja etukäteen määrätyt kiinteät hinnat perustuvat budjetoituihin tai edellisen tilikauden kustannuksiin.

Maksun viivästymisen varalle on syytä sopia korkolain mukaisesta viivästyskorosta.

Yhteistoiminnan käynnistäminen

Puitelain velvoittamana kunnat ovat jo aloittaneet aktiivisen yhteistyökumppaneiden etsimisen ja perustaneet työryhmiä, joissa suunnittelua viedään eteenpäin. Vuosina 2003–2006 toteutetuissa ympäristöterveydenhuollon alueellisen yhteistoiminnan kehittämishankkeissa (YTAKE) saatiin hyviä käytäntöjä yhteistoiminnan käynnistämiseksi.  

Kuntaliitto arvioi YTAKE-hankkeet ja arvioinnissa koottiin hyviä käytäntöjä, joiden avulla päästiin tuloksiin yhteistyön kehittämisessä. Hyviksi käytännöiksi YTAKE-hankkeissa katsottiin esimerkiksi:

  • hankkeen kytkentä muuhun kuntayhteistyöhön, kuntajohtajan osallistumista yhteis-työhankkeen ohjaukseen

  • yhteys kuntien poliittisen johtoon: ohjausryhmässä sekä viranhaltijoita että luottamushenkilöitä

  • ohjausryhmässä mukana viranhaltijoiden edustajat toimintaa suunniteltaessa

  • päätöksentekovaiheessa ohjausryhmässä painotettiin toimialan esimiesten osuutta

  • jokaisella kunnalla jäsen ohjausryhmässä

  • yhteistyöhankkeelle nimettiin projektipäällikkö, joka koordinoi hankeprosessin

  • kuntien välinen ja henkilöstöryhmien välinen avoin ja tasapuolinen ilmapiiri selvitys- ja valmisteluvaiheiden aikana

  • neuvottelut yhdistelmävirkojen kuntakohtaisista uudelleenjärjestelyistä käynnistettiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa

  • henkilöstön osallistuminen operatiivisten tavoitteiden määrittelyyn. Henkilöstö voi aloittaa valmistelutyön käytäntöjen yhtenäistämiseksi (esim. laatujärjestelmät ja valvontasuunnitelmat) jo yhteistyön suunnitteluvaiheessa.

Yhteistyön käynnistämistä varten on selvitettävä yhteistyökumppanit sekä yhteistyöhön mukaan otettavat toimialat ja tehtäviä hoitavat viranhaltijat. Ympäristönsuojelu on tullut mukaan moniin jo muodostuneisiin yhteistoiminta-alueisiin. Organisaatiossa ympäristönsuojelu on yleensä sijoittunut omaksi tulosyksikökseen. Isäntäkunta tai kuntayhtymä päättää yhteistoimintayksikön sijoittumisesta hallintoonsa. Yhteistoimintayksikön organisaatio ja sen sijoittuminen hallintoon on syytä valmistella mahdollisen varhaisessa vaiheessa ja esitellä osallistujakunnille ennen päätöksentekoa. Lopullinen työnjako ja tehtävien organisointi yksikön sisällä jää yksikön esimiehen tehtäväksi.

Käytännön yhteistyö voidaan aloittaa kevyillä, määräaikaisilla yhteistoimintasopimuksilla, joilla kaikille osallistujakuntien viranhaltijoille annetaan oikeudet hoitaa virkatehtäviä koko tulevalla yhteistoiminta-alueella, vaikka hallinnollisia muutoksia ei vielä ole tehty. Monilla YTAKE-alueilla yhteistyö on aloitettu juuri näin. Tällä tavalla voidaan aloittaa yhteisten toimintakäytäntöjen luominen. Tämäntyyppiset sopimukset eivät kuitenkaan täytä periaate-päätöksen yhteistoiminta-alueella asettamia vaatimuksia, vaikka niitä voidaan käyttää siirtymävaiheessa.

Yhteistyösopimusta laadittaessa joudutaan pohtimaan yhteistyön kannalta merkittävimmät asiat. Käymällä läpi sopimukseen vaadittavia asioita ja niiden toteutukseen liittyviä käytännön järjestelyjä voidaan laatia toimintasuunnitelma yhteistoimintayksikön perustamiseksi.

Päätöksentekoa varten tarvitaan myös arvio yhteisen yksikön kustannuksista ja ehdotus kustannustenjakotavasta. Yhteistoimintayksikössä kustannusrakenne muuttuu siten, että matkakustannukset kasvavat. Toisaalta valvontamaksut saattavat pienentää seudullisen yksikön nettomenoja. Valvontamaksuilla ei voida kattaa kaikkia ympäristöterveydenhuollon kustannuksia. Yksiköllä täytyy olla valvonnan tueksi laatujärjestelmä sekä toimialakohtaiset valvontasuunnitelmat, ennen kuin valvontamaksuja voidaan periä. Valvontamaksujen perimisellä on tarkoitus varmistaa kuntien mahdollisuus järjestää laissa vaadittu valvonta.

Päätös yhteistoiminta-alueeseen liittymisestä ja yhteistyösopimuksen hyväksymisestä kuuluu valtuustolle. Periaatepäätöksen mukaan ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueeseen liittymisen osalta kunnassa on tehtävä päätös 1.6.2009 mennessä, muutoin valtioneuvosto voi kuntaa ja lääninhallitusta kuultuaan päättää kunnan liittämisestä johonkin seudulliseen yksikköön.

Kuntaliiton internet-sivuilla (www.kunnat.net/paras) on koko ajan päivittyvää tietoa yhteistoiminnan järjestämisestä puitelain toimeenpanoon liittyen.

SUOMEN KUNTALIITTO

Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, varatoimitusjohtaja

Jussi Merikallio, johtaja, sosiaali- ja terveysasiat

tags