
26.5.2025
Euroopan neuvoston kunta ja aluehallintokongressin pääsihteeri Mathieu Mori vieraili Suomessa
Kuntatalolla jaettiin oppeja varautumisesta Euroopan tasolle

Euroopan neuvoston kunta ja aluehallintokongressin pääsihteeri Mathieu Mori (kuvassa kolmas oikealta) vieraili Suomessa 19.–20.5.2025. Pääsihteeri vieraili Kuntatalolla. Morin otti vastaan joukko vaikuttamisen, kansainvälisen työn ja varautumisen ammattilaisiamme. Mukana oli myös Euroopan neuvoston ja ministeriöiden väkeä.
Lisäksi Mori piti puheenvuoron Euroopan neuvoston ihmisoikeuspäivän tilaisuudessa Tampereella; Kuntaliitto oli yksi tapahtuman järjestäjistä.
Mori kertoi olevansa iloinen vieraillessaan taas Suomessa. Hänen mukaansa Suomella ja Euroopan neuvostolla on erityinen suhde. Mori korosti Euroopan neuvoston ihmisoikeuspäivän puheessaan kuntien ja kaupunkien olevan ihmisoikeuksien puolustajia, varsinkin maissa, joissa keskushallinto ei pidä niitä arvossa.
Kuntatalon tapaamisessa keskusteltiin Suomen kuntien valmiussuunnittelusta, varautumisesta ja kokonaisturvallisuudesta sekä Ukrainan jälleenrakentamisesta ja siihen liittyvästä mahdollisesta kongressin ja Kuntaliiton yhteistyöstä.
Moria kiinnosti erityisesti Suomen kuntien varautuminen kriiseihin ja valmiussuunnittelu, josta varautumis- ja turvallisuusasioiden kehittämispäällikkö Ari Korhonen piti esitelmän. Varautuminen on noussut myös kunta- ja aluehallintokongressin agendalla korkealle, ja pääsihteeri kertoi ottavansa Kuntaliiton näkemyksiä mieluusti vastaan.
– Kunnat ovat paikallista kokonaisturvallisuutta ja varautumista edistävien toimien keskiössä. On erinomaista, että kuntien merkitys osana vakavien kriisien hallintaa tunnistetaan myös EU-tasolla. Me Kuntaliitossa keräämme ja jaamme tietoa varautumisesta kunnille. Verkkosivujemme laaja tietopankki sisältää ohjeita, malleja ja parhaita käytäntöjä. Lisäksi hallinnoimme Turvallinen ja kriisinkestävä kunta -verkostoa, jossa on lähes 600 jäsentä 270 kunnasta, kertoo Ari Korhonen.
– Tämä oli erittäin tärkeä vierailu, ja tapaaminen meillä Kuntatalolla oli onnistunut. Jatkamme mielellämme vuoropuhelua ja jaamme parhaita käytäntöjä Suomen kuntien kokonaisvaltaisesta varautumistyöstä Euroopan tasolla, kommentoi kansainvälisten asioiden päällikkö Laura Parsama.
Euroopan neuvosto on Euroopan johtava ihmisoikeusjärjestö, johon kuuluu 46 jäsenmaata. Sen tehtävänä on turvata ja edistää ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatetta ja moniarvoista demokratiaa.
Euroopan neuvoston kunta- ja aluehallintokongressin päätavoitteena on vahvistaa Euroopan kunta- ja alueviranomaisten poliittista, hallinnollista ja taloudellista itsehallintoa. Kuntaliitto toimii Suomen valtuuskunnan sihteeristönä ja on aktiivisesti mukana järjestön toiminnassa.
Lue lisää:
Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

+358 9 771 2046, +358 50 478 2170
Vastuualueet
- kv-tiimin vetovastuu ja tavoitetyö
- kansainväliset verkostot (UCLG, CEMR ja Euroopan neuvoston kunta- ja aluehallintokongressi)
- kuntien ja maakuntien EU-KV-verkosto
+358 9 771 2204, +358 50 320 6604
Vastuualueet
- EU-edunvalvonta
- Kuntaliiton kv-verkostot, erityisesti EN:n kunta- ja aluehallintokongressin valmistelutehtävät
- Kv-toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja viestintään osallistuminen
Uutta Kuntaliitolta
2.2.2026
Blogiteksti
Väestömuutos haastaa myös varhaiskasvatuksen järjestämistä – mutta miten?
30.1.2026
Blogiteksti
Talous- ja yrittäjyystaidot – ammatillisen koulutuksen supervoima
30.1.2026
Kuntaliitto käynnistää selvitystyön kuntouttavasta opetuksesta ammatillisessa koulutuksessa
29.1.2026
Blogiteksti
Ammatillinen koulutus on ratkaisu koulutustason nostoon
28.1.2026
Blogiteksti
Huonotkin uutiset juristilta ovat kunnan eduksi lainmukaisella tiellä
26.1.2026
Blogiteksti
Pitäisikö kuntien palata tehdasasetuksiin?

Onneksi on kunnat -lähetyksissä käsitellään väestönmurrosta
Onneksi on kunnat! -livelähetykset pureutuvat keväällä 2026 väestönmurroksen teemoihin. Haluatko ymmärtää, miten Suomen kunnat voivat menestyä murroksen keskellä – ja miksi yhteistyö yli puoluerajojen on tärkeämpää kuin koskaan?