Marianne Pekola-Sjöblom 30.6.2021

Kuntavaalien jälkimainingeista kohti aluevaaleja

Marianne

Tämänvuotiset kuntavaalit joutuivat kovalle koetukselle koronan aiheuttaman poikkeustilanteen takia. Kuntavaalikansa oli päässyt vasta kertaalleen opettelemaan äänestämistä keväällä aiempien lokakuun vaalien sijaan. Syksyllä 2012 valittujen kunnanvaltuutettujen valtuustokausi venyi kuntalakiuudistuksen takia neljästä vuodesta 4,5 vuoteen. Koronan tuoma huoli vaalien järjestämisen terveysturvallisuudesta siirsi kuntavaalit viime tingassa huhtikuusta kesäkuuhun, eli valtuustokausi venyi jälleen vähän.

Vaalien siirtokiemurat toivat kuntavaaleille hetkellisesti poikkeuksellista mediamyrskyä. Sitä seurasi kyllä tyyntä, mutta vaalien läheisyyden näkökulmasta liiankin hiljainen ja rauhallinen meininki. Somessa varmaan välillä vähän savusi, mutta sehän ei näy eikä kuulu niin kuin perinteiset vaalitouhut turuilla ja toreilla.

Pelättyä parempi, mutta toivottua heikompi

Korona ja kesävaalit vaikuttivat pelätysti kuntavaalikansan äänestysaktiivisuuteen, vaikka ehdokasasettelu onnistui epäiltyä paremmin. Helpottuneena voi toki todeta, että äänestysprosentti oli pelättyä parempi ja koko maan tulos kuitenkin vahvasti kriittisen 50 prosentin yläpuolella. Mutta on sekä surullista että ennenkuulumatonta, että peräti 24 kunnassa ja kahdessa maakunnassa nukkuvia oli enemmän kuin äänestäneitä ja laskevan äänestysaktiivisuuden kuntia 275.

Kuntalaisten arkeen eniten vaikuttavat ja tärkeimmät vaalit eivät innostaneet, vaikka kunnat ovat ennennäkemättömällä tavalla ja volyymilla uurastaneet kuntalaisten arjen turvaamiseksi myös näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa. Pidetäänkö kuntia itsestään selvyyksinä, voisiko laskevaa äänestysaktiivisuutta tulkita myös tyytyväisyyden merkiksi? Ja miten pitää tulkita sitä hämmentävää faktaa, että näissä kuntavaaleissa äänestysprosentti oli jopa 17 prosenttiyksikköä alempi kuin eduskuntavaaleissa 2019 ja ainoastaan kolmessa (3!) kunnassa kuntavaalit houkuttelivat eduskuntavaaleja hieman lukuisamman joukon vaaliuurnille. Ja sitten vielä, entäpä jos ehdolla olleet 176 kansanedustajaa ja 6 meppiä eivät olisi olleet ehdokkaina?

Mitä tulee, kun sote ja aluevaalit tulevat?

Vain 10 päivää kuntavaalien jälkeen hyväksyttiin sote-lait ja todella pitkään valmisteltu sote-uudistus toteutuu sittenkin ja lopultakin. Kevään 2017 kuntavaalien edellä keskusteltiin todella paljon sote-uudistuksesta ja sen vaikutuksesta kuntiin. Lehdissä kirjoiteltiin vaaliaiheisia juttuja mm. seuraavilla otsikoilla: ”Kuntien kova pudotuspeli - Koulutus, kaavoitus ja elinkeinopolitiikka jäävät kunnille”, ”Onneksi joku laittaa itsensä likoon”, ”Ett val utan karta och kompass”, ”Många frågor i valet i vår - kommunernas roll består trots reform”, ”Lähipalveluista halutaan pitää tiukasti kiinni”  jne.

Juuri käytyjen vaalien edellä keskustelu sote-uudistuksesta ja sen merkityksestä kunnille oli mielestäni yllättävän vaisua, vaikka uudistuksen toteutuminen tiedettiin todennäköiseksi. Eikö puhuttanut, kun pidettiin itsestään selvänä, vai unohtuivatko puheet koronan ja EU-tukipaketin jalkoihin? Niin tai näin, nyt valitut valtuutetut hoitavat luottamustehtäväänsä historiallisella valtuustokaudella ja ovat paljon vartioina sumuisen tai vähintäänkin pilvisen tulevaisuuden edessä.

Pitäisikö niputtaa?

Pilviverhon takaa pilkistävät kuitenkin hyvinvointialueiden aluevaalit, jotka järjestetään jo ensi vuoden tammikuussa eli vajaan 7 kuukauden päästä. Miten aluevaalit vaikuttavat vasta elokuussa käynnistyvään uuteen valtuustokauteen ja entäpä keväällä 2023 järjestettäviin eduskuntavaaleihin? On oletettavaa, että merkittävä osa vastavalituista valtuutetuista asettuu ehdolle myös aluevaaleissa, todennäköisesti myös koko joukko kansanedustajia. Ja ehkä myös joukko kuntajohtajia, kuten keväällä 2017 spekuloitiin esim. seuraavalla otsikolla ”Kunnanjohtajia usutetaan [maakunta]vaaleihin”.

Viime vaalien jälkeen kirjoittamassani blogissa pohdin vakavissani vaalien yhdistämisen tarpeellisuutta. Ja samaa pohdin edelleen. Aluevaalit on aivan aiheellisesti linjattu järjestettäväksi jatkossa yhdessä kuntavaalien kanssa. Tämä on linjassa muissa Pohjoismaissa niputettujen kunta- ja aluevaalien kanssa, ja hyvä niin. Mutta kun meillä on Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta poiketen määrävuosin myös presidentinvaalit. Lisäksi EU-vaalit. Ja Ahvenanmaan vaalit. Ja saamekäräjävaalit. Ja seurakuntavaalit. Ja olisi ehkä myös enemmän kunnallisia kansanäänestyksiä, jos niitä saisi järjestää kuntavaalien yhteydessä. Mistä löytyy into ja kiinnostus näihin kaikkiin, löytyykö laisinkaan?

Naapurimaidemme vaalitrendien tarkkailu ja tutkailu on omien viimeaikaisten kokemustemme valossa entistä kiinnostavampaa. Seuraavaksi katse kohdistuukin Virossa lokakuussa ja Tanskassa marraskuussa järjestettäviin kuntavaaleihin.

Vaalien välistä vaikuttamista ja luottamuksen rakentamista

Lopuksi on tärkeätä muistaa ja muistuttaa, että kuntalaiset ja kansalaiset toivovat ja tarvitsevat muitakin vaikuttamisen mahdollisuuksia kuin pelkästään vaalivaikuttamista. Kaikissakin kunnissa, mutta erityisesti alhaisimpien ja eniten laskeneiden äänestysprosenttien kunnissa on panostettava suoran osallistumisen ja vaikuttamisen keinovalikoimaan enemmän kuin koskaan, myös luottamuspääoman vahvistamiseksi. Asukkaiden osallistumisoikeuden normatiivinen perusta on vahva, mutta kuntalaiset voimavarana ymmärtävä ja tunnustava suhtautuminen on ratkaisevinta. Kuntia ei ole ilman kuntalaisia.

Kuntaliiton kuntavaalianalyyseihin ja muuhun kuntavaaleihin liittyvään uutisointiin voit tutustua osoitteessa https://www.kuntavaalit.fi/vuoden-2021-kuntavaalit

Kirjoittaja

Kirjoittaja on tutkimuspäällikkö Kuntaliitossa.

Twitterissä: @M_PekolaSjoblom