Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän virkatehtävien määrä on hengästyttävä - Sisällön päätösvalta laajemmin hyvinvointialueilla eduskunnan sijaan?

Huomenna 7.10.2021 hallitus antanee jälleen kerran eduskunnalle esityksen lastensuojelulain muuttamisesta. Tällä kertaa esitetään säädettäväksi lastensuojelun sosiaalityöhön asiakasmitoitus. Nyt on otollinen check point katsastaa, mitä lastensuojelulaille ja lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tehtäville on tapahtunut lastensuojelulain kokonaisuudistuksen voimaantulon jälkeen 1.1.2008.

Lastensuojelulain muuttaminen on ollut jokaisen hallituksen poliittisella agendalla uudistuksesta lähtien. Muutostahti on ollut ripeää. Momentti momentilta ja pykälä pykälältä lastensuojelulakia on viilattu kulloistenkin hallitusohjelman kirjausten mukaisesti.  Vuoden 2008 jälkeen on annettu peräti 28 hallituksen esitystä lastensuojelulain muuttamisesta. Vuodet 2008 ja 2018 ovat olleet ainoita vuosia, kun lastensuojelulakia ei ole muutettu. Vuonna 2011 istunut hallitus oli erityisen ahkera, sillä peräti kuusi hallituksen esitystä annettiin ja eduskunnassa hyväksyttiin lastensuojelulain muutoksiksi.

Muutostahti on pitänyt lastensuojeluväen kunnissa varpaisillaan ja valppaana, kun on odotettu, mitä eduskunnasta tulla tupsahtaa kentälle toimeenpantavaksi. Lakimuutosten toimeenpanon tukea on kunnissa pidetty melkoisen ohuena. Kunnat ovat jääneet liian yksin pohtimaan muutossäännösten soveltamista käytännössä. Kiivaasta uudistustahdista johtuen lastensuojelun olemassa olevat ohjeistukset ovat laahanneet jälkijunassa.

Eduskunta on antanut lastensuojelulailla kymmenittäin tehtäviä suoraan tietyille viranhaltijoille sen sijaan, että tehtävät olisi annettu kunnille tai sosiaalihuollosta vastaaville toimielimille

Perustuslain 121 §:ssä säädetään, että kunnille annettavista tehtävistä säädetään lailla. Lait hyväksyy eduskunta. Lastensuojelulailla on annettu kunnalle lastensuojelun järjestämistehtävä. Lastensuojelulaki edustaa kuitenkin hieman toisenlaista tapaa antaa tehtävä kunnille, sillä eduskunta on antanut lastensuojelulailla paljon virkatehtäviä suoraan sosiaalityöntekijöille, erityisesti lapsen asioista vastaaville sosiaalityöntekijöille. Kunnan järjestelymahdollisuus päätöksenteon ja tehtävien organisoimiseen hallintosäännöllä ja muulla tavoin on jäänyt melko ohueksi.

Lastensuojelulain 2008 alusta voimaan tulleessa kokonaisuudistuksessa oli tarpeen säätää lastensuojelun päätöksentekorakenteesta kunnassa, sillä sosiaalihuollon toimielimen päätösvaltaa lastensuojeluasioissa siirtyi merkittävästi hallinto-oikeuksille. Uudistuksessa kunnille tuli velvoitteeksi nimetä jokaiselle lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle hänen asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä, joka olisi kokonaisvastuussa lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun toteuttamisesta. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä oli lisätty jo aikaisempaan lastensuojelulakiin vuonna 1990 tehdyllä muutoksella. Tuolloin lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijän tuli valvoa lapsen edun toteutumista, avustaa virkansa puolesta lasta ja ohjata häntä tarvittaessa saamaan riittävää apua. Tällä sääntelyllä pärjättiin lähes lähes parikymmentä vuotta.

Lapsen asioista vastaaville sosiaalityöntekijöille on säädetty yli 30 virkatehtävää suoraan lailla

Vuoden 2008 alusta voimaan tulleessa lastensuojelulaissa mainitaan lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä pykälissä 26 kertaa. Tämän jälkeen lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle suoraan lailla annetut tehtävät ovat lisääntyneet ja tarkentuneet. Tällä hetkellä voimassa olevassa lastensuojelulaissa lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä mainitaan 39 kertaa.

Lisäksi, jos ottaa huomioon kaikki lakiin sisältyvät maininnat myös sosiaalityöntekijästä, vuoden 2008 laissa niitä oli yhteensä 38 ja nykyisessä laissa 59. Lastensuojelussa on tilanteita, joissa lapselle ei ole vielä nimetty lapsen asioista vastaavaa sosiaalityöntekijää. Tällöin tehtäviä on säädetty sosiaalityöntekijöille. Osa lastensuojelun tehtävistä on säädetty sosiaalityöntekijälle, osa lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle, osa yhteistyönä tehtäviksi muun lastensuojelun työntekijän kanssa ja osa muille lastensuojelun työntekijöille.

Lastensuojelulaissa on säädetty tarkkoja tehtäviä lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle mm. keskustelujen ja kirjaamisten sisällöistä, lähetysten ja ilmoitusten vastaanottamisesta. Pitää kysyä, onko suunta oikea ottaen huomioon vakavat viestit lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työkiireistä ja kuormituksesta. Kuntia on pitkään syyllistetty lastensuojelun ongelmista, kuten työvoimapulasta ja sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuudesta.

Voisiko pohtia, mikä on lainsäädännön rooli kuormituksen ja työkiireen luomisessa? Ovatko kaikki nämä tehtävät sellaisia, että ne on tarpeen säätää lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän vastuulle? Kelpoisuusvaatimus virkaan on ylempi korkeakoulututkinto sosiaalityön pääaineessa.

Jos tällainen lista liitettäisiin avoimeen sosiaalityöntekijän virkahakuun, se ei varmaan olisi kovinkaan vetovoimainen ja houkutteleva. Sosiaalityöntekijä virkamiehenä käyttää julkista valtaa ja häneen sovelletaan virkarikossäännöksiä ja saatetaan kohdistaa vahingonkorvausoikeudellisia vaatimuksia. Valvontaviranomaiset, kuten aluehallintovirastot ja eduskunnan oikeusasiamies, valvovat heidän virkatehtäviensä hoitoa.

Lastensuojelulaki tulisi käydä läpi ”virkakammalla” ja jättää siihen ainoastaan välttämättömät lastensuojelun päätöksentekoa koskevat säännökset sosiaalityöntekijöiden osalta

Tulevat hyvinvointialueet ovat pääsääntöisesti nykyisiä kuntia ja kuntayhtymiä suurempia. Lastensuojelupalvelujen järjestäjätahojen määrä vähenee huomattavasti.  Tuleville hyvinvointialueille tulisi antaa huomattavasti nykyistä enemmän liikkumavaraa lastensuojelupalvelujen ja päätöksenteon järjestämisessä ja organisoimisessa.

Lastensuojelun sosiaalityön kuormitusta tulisi vähentää luopumalla suurimmasta osasta lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle suoraan lailla säädetyistä pikkutarkoista tehtävistä Tämä edistäisi tiimityön ja moniammatillisen työotteen vahvistumista ja vähentäisi yksin työskentelyä, joka on merkittävä kuormitustekijä lastensuojelussa. Tämä edellyttäisi koko lastensuojelulain läpiharjaamista ”virkakammalla” ja jälleen kerran: lastensuojelulain muuttamista!

Kirjoittaja
Aila Puustinen-Korhonen

Aila Puustinen-Korhonen on sote-asioiden erityisasiantuntija Kuntaliitosta.

Sami Uotinen on Kuntaliiton sosiaali- ja terveyspalveluihin keskittyvä johtava lakimies.