Tiedote, 

Selvityshenkilö selvittämään julkisten hankintojen valitusten pitkiä käsittelyaikoja

Kuntaministeri Sirpa Paatero asetti professori emerita Leena Halilan selvittämään julkisiin hankintoihin liittyvien valitusten pitkiä käsittelyaikoja. Tavoitteena on tunnistaa valitusten määrään ja käsittelyaikojen lyhentämiseen vaikuttavia tekijöitä sekä löytää erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja hankinta-asioiden sujuvoittamiseksi ja oikeusvarmuuden parantamiseksi. Selvitys on osa Hankinta-Suomi toimenpideohjelmaa, jonka tavoitteena on edistää julkisiin hankintoihin käytettävien varojen yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä julkisen talouden kestävyyttä. Selvityshenkilöhanke on asetettu toimikaudeksi 9.2.-30.6.2021.

- Julkisia hankintoja koskeviin valituksiin liittyvät pitkät käsittelyajat ovat laajasti esille noussut ongelma. Pahimmillaan viive vaikuttaa jo ennakolta hankintojen sisältöön, mikä haittaa veronmaksajien rahojen huolellista käyttöä. Tämän selvityksen myötä pääsemme kiinni ongelmiin ja niiden ratkaisuihin, toteaa hankintojen kehittämisen koordinoinnista vastaava kuntaministeri Sirpa Paatero.

Hankintojen valitusprosessien ongelmakohtia ja kehittämismahdollisuuksia on aiemmin Suomessa selvitetty esimerkiksi lainvalmisteluun liittyneissä työryhmämietinnöissä, konsulttiselvityksissä sekä osana hallitusten esitysten kansainvälistä vertailua EU:n jäsenmaiden välillä. Nyt käynnistyvän selvityksen näkökulmana on tuomioistuimien toiminta ja mm. niiden erilaiset asiaryhmät. Julkisia hankintoja käsittelevät markkinaoikeus erityistuomioistuimena sekä korkein hallinto-oikeus, jonne valittaminen vaatii valitusluvan.

Selvityshenkilö kartoittaa voimassa olevan lainsäädännön, haastattelee keskeisiä sidosryhmiä sekä tarkastelee valitusprosesseja. Selvityksen pohjalta selvityshenkilö ehdottaa ratkaisuvaihtoehtoja julkisia hankintoja koskevien valitusten käsittelyaikojen lyhentämiseksi. 

- Odotan kiinnostuneena, mitä keskusteluissa eri tahojen kanssa tulee esiin. Pyrin siihen, että löydämme toimivia vaihtoehtoja järjestelmän kehittämiseksi, selvityshenkilö Leena Halila toteaa.

Julkisten hankintojen valitusten pitkät käsittelyajat nousivat teemana esiin osana kansallisen julkisten hankintojen strategian valmistelua.

-On hyvä, että asiaa selvitetään tarkemmin. Valitusten pitkät käsittelyajat on koettu ongelmaksi, joka aiheuttaa turhaan tehottomuutta julkisissa hankintaprosesseissa, hankintasopimusten toteuttamisessa ja julkisten palveluiden järjestämisessä niin hankintayksiköiden kuin tarjoajien näkökulmasta. Selvitys on yksi konkreettinen askel tilanteen parantamiseen, tiivistää Hankinta-Suomi ohjelmajohtoon kuuluva johtava lakimies Katariina Huikko Kuntaliitosta.

Selvitys valmistuu kesäkuussa ja sitä esitellään syyskuussa pidettävässä Hankinta-Suomi ohjelman seminaarissa.

Linkki: Asettamispäätös
 

Lisätiedot

Kuntaliitto:

johtava lakimies Katariina Huikko, puh. 050 566 4327, katariina.huikko(at)kuntaliitto.fi 

Valtiovarainministeriö:

erityisavustaja: Lauri Finér, puh 041 501 2317, lauri.finer(at)vm.fi

finanssineuvos Tarja Sinivuori-Boldt, puh. 02955 30433, tarja.sinivuori-boldt(at)vm.fi

 

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista