Kansallinen demokratiapäivä 11.10. alkaen kello 9!
Tiedote, 

Useamman kuntalaisen verotus kevenee kuin nousee vuonna 2022: korottajien määrä 2000-luvun matalin

Vuonna 2022 kunnallisvero nousee 16 kunnassa eli 116 000 kuntalaisella ja laskee 12 kunnassa eli 140 000 kuntalaisella. Tuloveroprosentti säilyy ennallaan 281 kunnassa. On poikkeuksellista, että useamman kuntalaisen verotus kevenee kuin nousee. Laskijoista suurimmat kunnat ovat Rauma ja Savonlinna. Korottajien määrä on 2000-luvun matalin, 23 kuntaa vähemmän kuin vuosi sitten. Suurimmat kunnat, jotka nostavat veroprosenttiaan, ovat Kotka ja Nurmes.

– Vaikka monissa kunnissa taloustilanne on vaikea, veronkorotuksia ja niiden tuomaa epävarmuutta on pitkälti pyritty välttämään. Kunnat eivät ole ennakoineet sote-muutoksen rahoitusleikkauksia vuonna 2023 nostamalla veroprosenttiaan varmuuden vuoksi. Veroprosentti koetaan monissa kunnissa jo nykytasolla korkeaksi, eikä korotuksella haluta leikata alueen kulutusta ja elinvoimaa, Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio kertoo.

Talouskasvu ja koronatuet ehkäisevät veronkorotuksia

Keskimääräinen kunnallisveroprosentti on ensi vuonna 20,01 %. Käytännössä luku ei muutu viime vuodesta lainkaan.

Manner-Suomen korkein kunnallisveroprosentti on Halsualla (23,50 %) ja matalin Kauniaisissa (17 %). Alhaisimman ja korkeimman veroprosentin ero on 6,5 prosenttiyksikköä. Koko maassa tyypillisin korotus, 0,5 prosenttiyksikkö, tehdään 11 kunnassa. Suurin korotus, 1 prosenttiyksikkö, tehdään 4 kunnassa. Suurin lasku on Taivassalon 1 prosenttiyksikkö.

– Talouskasvu on elpynyt koronapandemiaan liittyneen pudotuksen jälkeen ja vahvistanut kunnan verotulokertymiä. Valtion kunnille 2020–2021 myöntämät koronatuet ovat vakauttaneet kuntien taloutta ja ennaltaehkäisseet uusia sopeutuspaineita. Niissä kunnissa, joissa veroa korotetaan, taustalla on muun muassa kuntien tehtävien ripeää laajentamista, väestön ikääntymistä ja heikosti kehittyviä verotuloja, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina sanoo.

Kiinteistöveroprosentin korotuksia ennätysvähän

Kiinteistövero nousee yhteensä 14 kunnassa, ja korotukset ovat hyvin pieniä. Nostajia on alle puolet viime vuoden määrästä, ja laskijoita on epätavallisen monta. Yleistä kiinteistöveroa nostaa 11 ja laskee 5 kuntaa. Vakituisen asumisen kiinteistöveroprosentti nousee 9 kunnassa ja laskee 6 kunnassa. Muun kuin vakituisen asumisen kiinteistöveroprosentti nousee 9 kunnassa ja laskee 1 kunnassa.

Kiinteistöverojen yhteenlaskettu tuotto on ensi vuonna arviolta 2 miljardia euroa. Kuntien verotuloista se on noin 8 prosenttia. Veromuutokset eivät muuta kuntien kiinteistöverokertymää juuri lainkaan.

Lisätietoja:

Varatoimitusjohtaja Timo Reina, 040 555 8458

Pääekonomisti Minna Punakallio, 040 751 5175

Erityisasiantuntija Pekka Montell, 044 085 1738

Asiantuntija Benjamin Strandberg, 050 594 0603

Sähköposti etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi

Kuntien tulo- ja kiinteistöveroprosentit 2022

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista