
Tiedote,
1.8.2025
Kuntamediat satsaavat kehitykseen

Kuntamediat eli Kuntalehti ja Kommuntorget ottavat seuraavan askeleen panostamalla kehitystyöhön. Jatkossa Kuntalehden nykyinen päätoimittaja Tommy Pohjola ottaa Kommuntorgetin päätoimittajuuden lisäksi vastuun KL-Kustannus Oy:n medioiden kehityshankkeista. Yksi hankkeista on uuden julkaisujärjestelmän käyttöönotto.
Samassa yhteydessä Kuntalehden päätoimittajana aloittaa lehden nykyinen tuottaja Tiina Ojutkangas. Muutokset astuvat voimaan elokuun alusta alkaen.
– Muutokset ovat osa Kuntamedioiden jatkuvaa kehitystyötä, jonka tavoitteena on tarjota lukijoille ja asiakkaille entistä parempaa palvelua ja laadukkaampaa sisältöä, monipuolisesti eri kanavissa nykyaikaisesti tuotettuna. Uusi julkaisujärjestelmä ja työn uudelleen organisointi on osa tätä työtä ja auttaa meitä osaltaan kohtaamaan tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet arvioi KL-Kustannuksen toimitusjohtaja Riikka Reunanen.
Päätoimittaja Tiina Ojutkankaan mukaan erikoisaikakausmedialla on oma, tärkeä tehtävänsä nykyajassa. Kuntamedioilla on mahdollisuus tehdä sellaista sisältöä, josta on aidosti hyötyä ja apua uniikille kohderyhmälle, kuntapäättäjille ja vaikuttajille.
– Kilpailemme ihmisten ajasta ja huomiosta kuten muutkin mediat. Sisältöjen lisäksi ratkaisee se, että julkaisemme niitä monikanavaisesti ja kiinnostavasti. Yksi kuntapäättäjä haluaa kuunnella podcastia ja toinen lukea juttuja älypuhelimesta, kolmannelle printtilehti on se juttu. Yhtenä sisältötavoitteena on sekin, että kuntamedioista tulee tämän alan keskustelun koti.
Tiina Ojutkangas on aiemmin työskennellyt muun muassa Keskipohjanmaan, Itä-Savon ja Länsi-Savon päätoimittajana sekä Ylen tuottajana ja toimittajana.
Kuntalehden kokonaistavoittavuus on runsaat 100 000 kuukaudessa. Tilattava printtilehti ilmestyy kymmenen kertaa vuodessa. KL-Kustannus Oy on Kuntaliiton omistama yhtiö.
Lisätiedot:
KL-kustannuksen toimitusjohtaja Riikka Reunanen, [email protected], 050 587 8775
Uutta Kuntaliitolta
22.8.2025
Blogiteksti
Ymmärrämmekö kotoutumisen valtion rahoituksen leikkausten vaikutukset?
20.8.2025
Blogiteksti
Kuntien vastuu informaatioturvallisuudesta kasvaa – Terveisiä alan seminaarista Varsovasta
13.8.2025
Blogiteksti
Koulutusleikkaukset lisäävät nuorten pahoinvointia ja yhteiskunnan turvattomuutta
13.8.2025
Blogiteksti
Kohti nykyistä strategisempaa suunnittelukokonaisuutta
13.8.2025
Seutukaupunkien vetovoima on parantunut
8.8.2025
Blogiteksti