
23.2.2026
Vastausaikaa 9.3. saakka, tulokset julkaistaan huhtikuussa
Miten kuntien yhteistyö sujuu hyvinvointialueiden kanssa? Kuntajohdon kysely on auki!

Kuntaliitto kartoittaa kuntien ja kuntayhtymien luottamushenkilö- ja viranhaltijajohdon näkemyksiä yhteistyön tilanteesta jälleen tänä keväänä. Nyt toteutettava yhdyspintojen tilannekuvakysely on järjestyksessään jo neljäs. Ensimmäinen kysely toteutettiin elokuussa 2022, hyvinvointialueiden valmisteluvaiheessa.
-Tämän kyselyn avulla saadaan tärkeää tietoa kuntien ja hyvinvointialueen välisen yhteistyön ja työnjaon nykytilasta ja ajallisesta kehittymisestä eri näkökulmista. On keskeistä seurata myös miten yhteistyö eri alueilla kuntien näkökulmasta etenee, Liisa Jurmu Kuntaliitosta kertoo.
Tämän kyselyn rinnalla toteutetaan samanaikaisesti vastaava kysely hyvinvointialueille Hyvilin toimesta. Kuntaliitto ja Hyvil toteuttavat myöhemmin keväällä yhteistyötä koskevan kyselyn myös maakuntien liitoille.
-Hyvinvointialueuudistus on Suomen julkisen hallinnon suurin muutos. Muutoksella on ollut merkittävä vaikutus kuntien tehtäväkenttään ja toimintaan. On tärkeää pitää yllä tilannekuvaa kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyöstä - ja myös kipukohdista - jotta voimme Kuntaliitossa tukea kuntia tässä edelleen käynnissä olevassa muutoksessa, Marianne Pekola-Sjöblom korostaa.
Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyö on laaja kokonaisuus, joka liittyy toiminnan eri osa-alueille ja moniin eri palveluihin. Yhteistyötä tarvitaan eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien asukkaiden, kuten lasten ja nuorten, työttömien, ikäihmisten ja maahanmuuttajien palveluissa. Yksi tärkeä osa-alue yhteistyössä on myös turvallisuus ja varautuminen.
Kyselyjen tulokset julkistetaan 8.4.2026 pidettävässä Yhdyspintafoorumissa, johon pääset ilmoittautumaan täältä: Yhdyspintafoorumi: Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyön tilanne | Kuntaliitto.fi
Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

+358 9 771 2297, +358 50 479 6835
Vastuualueet
- Kuntien ja hyvinvointialueiden yhdyspinnat

+358 9 771 2504, +358 50 337 5634
Vastuualueet
- Kuntaliiton tutkimustoiminta ja tutkimusohjelmat
- kuntademokratia- ja johtamistutkimukset
- kuntavaalit
- kuntajohtajaverkosto Ryhmä44, koko- ja osa-aikaisten puheenjohtajien verkosto
Uutta Kuntaliitolta
17.2.2026
Blogiteksti
Englanninkielinen lukiokoulutus uutena hakukohteena yhteishaussa
10.2.2026
Blogiteksti
Kuntien ja hyvinvointialueiden yhdyspinnoilta yhteistyöhön
5.2.2026
Blogiteksti
Dystopia vai utopia - digitaalinen Suomi?
4.2.2026
Kuntapalvelujen tuottavuuden mittaaminen aidosti monimutkaista - uusia mittareita tarvitaan
2.2.2026
Blogiteksti
Väestömuutos haastaa myös varhaiskasvatuksen järjestämistä – mutta miten?

Onneksi on kunnat -lähetyksissä käsitellään väestönmurrosta
Haluatko ymmärtää, miten kunnat voivat menestyä murroksen keskellä?

Muutoksenhakuohjemallit varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen toimialalla
Erikoislainsäädäntöön sisältyvät muutoksenhakusäännökset syrjäyttävät kuntalaissa säädetyn muutoksenhaun. Lue lisää