Lausunnot

Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.

Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto hallituksen esityksestä liittyen liikuntatoimen keskeisiin painotuksiin ja kipupisteisiin, ml. keinot saada eri-ikäiset suomalaiset liikkumaan enemmän sekä Harrastamisen Suomen malliin kuntien osalta. Liikkumattomuuden seuraukset Suomessa ovat sekä

Esitys on määräaikainen säästölaki, jonka tavoitteena on pitää tiettyjen kansaneläke- ja elinkustannusindekseihin sidottujen etuuksien rahamäärät vuoden 2023 tasossa. Lähtökohtaisesti Kuntaliitto tukee indeksileikkauskokonaisuudessa menoleikkauksia. Katsomme, että leikkausmuotona indeksikorotusten

Yleistä hallituksen esityksestä Hallitusohjelman yksi keskeisimpiä tavoitteita on sääntelyn vähentäminen ja tässä hallituksen esityksessä esitetyt toimet eivät sitä tee. Koko työttömyysturvalakia tulisi yksinkertaistaa ja selkeyttää. Palkansaajan työssäolon kertyminen (TTL 5. luku 4 §) on yksi

Komission täytäntöönpanoasetuksen (EU 2019/772) mukaan jokaista rautatieasemaa varten on oltava yksikkö, joka vastaa esteettömyystietojen vaihdosta. Kansallisesti on nimettävä yksikkö, joka vastaa tietojen toimittamisesta ERSAD-tietokantaan. Esteettömyystietojen tuomisella edistetään erityisesti

Hallituksen esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslakia siten, että tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta yksityisessä koulukodissa suorittavien opiskelijoiden koulukotikorotus määräytyisi toteutuneiden läsnäolopäivien mukaisesti jälkikäteen eikä

Luonnoksen mukaan vuonna 2024 keskimääräinen opiskelijakohtainen yksikköhinta olisi lukiokoulutuksessa 7 943,00 euroa, taiteen perusopetuksen keskimääräinen yksikköhinta olisi 89,34 euroa opetustuntia kohden ja kansalaisopiston yksikköhintoja määrättäessä keskimääräinen yksikköhinta olisi 95,18

Lausunto on annettu hallituksen esityksestä valtion talousarvioksi vuodelle 2024 erityisesti lukio- ja ammatillisen koulutuksen näkökulmasta. Keskitymme talousarvioesityksen keskeisiin painotuksiin ja kipupisteisiin. Yleistä Julkisen talouden tilanne on huolestuttava. Talouskasvu on tällä hetkellä

Kuntaliitto keskittyy lausunnossaan yleisten huomioiden lisäksi annettuihin teemoihin:   Talousarvioesityksen keskeiset painotukset ja kipupisteet; ml. varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tasa-arvo ja laatu sekä perustaitojen ja -valmiuksien parantamiseen tähtäävät toimet; lukutaito osana

Kuntaliiton lausunto keskittyy pyydetysti vain esityksen varhaiskasvatuslain muutosehdotusta koskeviin osiin. Lakimuutoksen tavoitteena varhaiskasvatuksen osalta on poistaa sote-uudistuksen myötä syntynyt epäselvyys lastensuojelulain nojalla sijoitetun lapsen varhaiskasvatuksen järjestämiseen

Yleistä Julkisen talouden tilanne on huolestuttava. Talouskasvu on tällä hetkellä seisahtunut ja monet eri tekijät, muun muassa hallitusohjelman määräaikainen investointiohjelma, korkomenot sekä turvallisuuteen liittyvät hankinnat, kasvattavat julkisen sektorin alijäämää. Petteri Orpon hallituksen