Valiokunnan mietintö valmistui
TE-palvelut 2024 -uudistus etenee vauhdilla
TE-palvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025. Uudistuksessa työllisyyden ja yritysten kasvua tukevat julkiset palvelut tulevat osaksi kuntien työllisyys- ja elinvoimatehtäviä. Uudistus etenee eduskunnassa suunnitellun aikataulun mukaisesti. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on saanut valmiiksi mietinnön TE-palvelut 2024-uudistukseen liittyvästä lainsäädännöstä. Hyväksytty mietintö etenee seuravaksi eduskunnan suureen saliin käsiteltäväksi.
-Odotettu TE-palvelut 2024 -uudistus etenee vauhdilla ja tavoitellussa aikataulussa, joten valmistelu pääsee nyt kunnissa kunnolla vauhtiin. Kuntien vastuulle siirtyvillä TE-palveluilla on mahdollisuus entistä vaikuttavammin edistää työllisyyttä, osaavan työvoiman saatavuutta ja yritysten kasvua, toteaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina.
Kuntaliitto kuntien tukena uudistuksen valmistelussa ja toimeenpanossa
Valmistelun aikataulu on tiukka, mutta Kuntaliitto on vahvasti kuntien tukena TE24-uudistuksen edetessä. Kevään aikana luomme sopimuspohjia sekä tuotamme laajasti infopaketteja uudistukseen keskeisesti liittyvistä osa-alueista. Tämän lisäksi käynnistämme heti eduskuntakäsittelyn jälkeen TE-palvelut 2024 -webinaarisarjan, jotta kunnat saavat nopeasti kaiken mahdollisen olemassa olevan tiedon valmistelun ja keskustelun tueksi.
-Tuemme kuntia uudistuksen valmistelussa ja toimeenpanossa. Tavoitteenamme on luoda edellytyksiä yhdessä tekemiselle sekä rakentaa pohjaa uuden luomiseen kuntaekosysteemiä hyödyntäen, kuvailee Kuntaliiton kehittämispäällikkö Erja Lindberg.
Myös työ- ja elinkeinoministeriön johdolla valtakunnallisesti valmisteltavan toimeenpano-ohjelman käsikirjan valmistelu on hyvässä vauhdissa. Käsikirja julkaistaan kickoff-tilaisuudessa huhtikuussa.
Tärkeät linkit:
Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää
Tuottavuuden parantaminen on mahdollista kaikenkokoisissa kunnissa, sanovat talousjohtajat
Velkajarru haastaa myös kuntatalouden
Kuntien velkaantuminen uhkaa kiihtyä – tuottavuuden parantaminen osaksi kuntien omia sopeutustoimia
Miten auttaisi ruuhkavuosien kuntaa?
Onneksi on kunnat -lähetyksiä väestönmurroksesta
Miten kunnat voivat menestyä murroksen keskellä? Järjestämme keväällä 2026 sarjan webinaareja väestönmurroksesta.