Tiedote, 

Työttömyys kuritti kuntien taloutta vuonna 2025

Kuntatalouden tila heikkeni odotetusti vuodesta 2024. Toiminnan ja investointien rahavirralla mitattuna kuntataloudessa oli yli 800 miljoonan euron alijäämä vuonna 2025, sillä kuntien kustannukset kasvoivat muun muassa TE-palvelu-uudistuksen myötä reippaasti. Talouden tilan heikkenemistä selittävät myös verotulojen aleneminen sekä valtionosuuksien leikkaukset. Tiedot käyvät ilmi kuntatalouden tilaa vuonna 2025 arvioivasta Kuntaliiton tilinpäätösanalyysistä.

-Kuntien kulut kasvoivat vuonna 2025 lähes pelkästään työttömyyden aiheuttamien lisäkulujen vuoksi. Muissa tehtävissä, kuten esimerkiksi opetuksessa sekä yhdyskunta- ja ympäristöpalveluissa, kulutaso pysyi ennallaan. Näyttäisikin siltä, että kunnat ylsivät torjuntavoittoon eli rahoittivat heikosta työllisyydestä johtuvia lisäkustannuksia muista tehtävistä sopeuttamalla, kiteyttää Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen.

Kuntien ja kuntayhtymien nettotoimintakulut eli toimintakate heikkeni 7,8 % eli noin miljardi euroa vuonna 2025.

-Valtion kompensaatio vuoden alussa tapahtuneeseen TE-palveluiden siirtoon oli täysin riittämätön. TE-uudistus lisäsi kuntien kuluja noin miljardilla eurolla. Tästä summasta kunnat joutuivat rahoittamaan arviolta yli 200 miljoonaa euroa, Karhunen jatkaa.

Isojen kaupunkien taloustilanne heikkeni muita kuntakokoluokkia enemmän, eriytyminen hidastui

Kuntien yhteenlaskettu tulos oli 740 miljoonaa euroa vuonna 2025. Vuonna 2025 reilut kolmasosa Manner-Suomen kunnista oli alijäämäisiä tilikauden tuloksella mitattuna. Tulokseltaan alijäämäisissä kunnissa asui noin 44 prosenttia Manner-Suomen väestöstä. 

Kunnat myivät omaisuuttaan vuonna 2025 kuitenkin sadoilla miljoonilla euroilla. Kertaerät paransivat yksittäisten kuntien tulosta merkittävästi. Yli 80 prosenttia vuoden 2025 tuloksesta syntyi kolmessa kaupungissa. 

Porin energiaosakkeiden myynnistä saadut luovutustulot siivittivät Porin tuloksen kertaluonteisesti poikkeukselliselle tasolle. Ilman Helsinkiä, Espoota ja Poria kuntien tilikauden tulos jäisi reiluun 100 miljoonaan euroon. 

Vuosikatteella mitattuna kuntien väliset erot tasoittuivat edelleen vuonna 2025. Suurimpien kaupunkien talous heikkeni eniten, ja niiden vuosikatteet olivat enää vain lievästi muita vahvemmat.

Verorahoitus ei riittänyt kattamaan kaikkia investointeja, sillä kunnat pitivät investointitasonsa korkealla tasolla myös vuonna 2025. Osa investoinneista jouduttiin kattamaan siis lainalla. Investoinnit keskittyvät suuriin kaupunkeihin, minkä seurauksena toiminnan ja investointien rahavirta syveni niissä reippaalle miinukselle. 

Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio kertoo, että kunnat ja kuntayhtymät ottivat lisää velkaa ja niiden yhteenlaskettu lainakanta kasvoi noin 21 miljardiin euroon. 

-Kuntien tilinpäätösarvioiden mukaan kuntien lainakanta kasvoi 3,7 prosenttia vuonna 2025, mutta suhteessa verotettaviin tuloihin velka ei kasvanut. Matalasuhdanteen pitkittyminen ja veropohjan heikkous on syytä noteerata myös investointeja tekevissä kunnissa ja kaupungeissa. 

Euromääräisesti heikoimmat tulokset tehtiin Vantaalla, Tampereella ja Oulussa.

-Työttömyys keskittyy usein maakunnan kasvukeskuksiin, mikä rokottaa etenkin isojen kaupunkien taloutta, korostaa Kuntaliiton kehittämispäällikkö Mikko Mehtonen.

- Tämä näkyy sekä verotuloissa että työttömyysturvan kuntaosuudessa.

Asukaskohtaisissa tarkasteluissa heikoimpaan ääripäähän nousevat Karkkila, Taivalkoski ja Ähtäri.

-Voimakkaasti heikentyneestä työllisyystilanteesta ja vaatimattomasta verotulokehityksestä huolimatta kunnat selvisivät viime vuodesta vielä kohtuullisen hyvin arvosanoin. Onnistuneet sopeutustoimet sekä investointien jarruttaminen edesauttoivat tässä. Mutta tarvitsemme vielä tänä keväänä myös maan hallitukselta uusia päätöksiä, jotka edistävät työllisyyttä ja hillitsevät kuntien työttömyydestä johtuvia rahoitusvastuita, tiivistää varatoimitusjohtaja Timo Reina.

Kuntien taloudellisia tunnuslukuja vuosilta 2024 ja 2025
Kuntien tilinpäätökset 2025 (PDF 42 diaa)

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Minna Karhunen, [email protected], 09 771 2000  
Varatoimitusjohtaja Timo Reina, [email protected], 09 771 2700   
Pääekonomisti Minna Punakallio, [email protected], 040 751 5175  
Kehittämispäällikkö Mikko Mehtonen, [email protected], 050 592 8986

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Onneksi on kunnat -lähetyksissä käsitellään väestönmurrosta

Onneksi on kunnat! -livelähetykset pureutuvat keväällä 2026 väestönmurroksen teemoihin. Haluatko ymmärtää, miten Suomen kunnat voivat menestyä murroksen keskellä – ja miksi yhteistyö yli puoluerajojen on tärkeämpää kuin koskaan?

Lue lisää ja tule mukaan!