Eduskunnan hallintovaliokunta on pyytänyt Kuntaliitolta kirjallisen asiantuntijalausunnon työttömyysturvalain, kotoutumislain ja asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annetun lain eräiden säännösten muuttamisesta annetusta hallituksen esityksestä. Työttömyysturvalakia
Lausunnot
Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.
Kuntaliitto yhtyy KT:n lausuntoon hallituksen esityksestä. Kuntaliitto huomauttaa samalla, että hallitus on kuitenkin sitoutunut tasapainottamaan kuntataloutta pitkällä aikavälillä. Sen kanssa on ristiriitaista, että kilpailukykysopimuksen yhteisvaikutus heikentää kuntataloutta. Lisäksi vuosityöajan
Kiitos mahdollisuudesta lausua uudelleen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen mukaisen poikkihallinnollisen yhteensovittamiselimen perustamisesta. Yleissopimus liittyy kuntiin monella tavalla palvelujen tarjoajina
Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää Kuntaliitolta lausuntoa ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muuttamisesta. Ehdotuksen mukaan kolmiakselisen auton suurin sallittu massa korotettaisiin tietyin edellytyksin nykyisestä 26 tonnista 28 tonniin. Lisäksi korotettaisiin joidenkin
Liikennekaaren tavoitteet Kuntaliiton pitää kannatettavina liikennekaaren tavoitteita digitaalisten palveluratkaisujen edistämisestä, eri liikennemuotojen rajapintojen avaamisesta, kuljetusten joustavammista yhdistelymahdollisuuksista ja uudenlaisten välityspalvelujen edistämisestä. Liikennekaari
Talousarvioesitys 2017 - Joukkoliikenne, rahoituksen riittävyys, erityiset kipupisteet sekä kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Liikenne yleisesti 2017 Perusväylänpidossa ensi vuonna panostetaan erityisesti liikenneväylien kuntoon ja laatuun. Tavoitteena on korjausvelan kasvun merkittävä
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että työttömyyspäivärahakauden enimmäiskesto lyhenisi 500 päivästä 400 päivään ja niillä, joilla on vähemmän kuin kolme vuotta työhistoriaa, enimmäiskesto lyhenisi 300 päivään. Enimmäiskesto säilyisi 500 päivänä niillä työttömillä
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia siten, että työttömyyspäivärahakauden enimmäiskesto lyhenisi 500 päivästä 400 päivään ja niillä, joilla on vähemmän kuin kolme vuotta työhistoriaa, enimmäiskesto lyhenisi 300 päivään. Enimmäiskesto säilyisi 500 päivänä niillä työttömillä
Ympäristövaliokunta pyytää lausuntoa luonnoksesta, jolla on tarkoitus muuttaa yleishyödyllisyyssäännöksiä. Nämä säännökset koskevat yhteisöjä, jotka omistavat valtion tukemia vuokra- ja asumisoikeusasuntoja tai aikovat niitä tuottaa. Säädökset tulivat voimaan 2000-luvun alussa ja kuuluvat osaksi
Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoa hallituksen esitys luonnoksesta, jossa ehdotetaan perusopetuslakia, lukiolakia, ammatillisesta peruskoulutuksesta annettua lakia, oppilas ja opiskelijahuoltolakia sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia muutettavaksi osana
Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Kuntaliiton lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneturvasta annetun lain muuttamisesta ja laiksi tie- ja maastoliikenneonnettomuuksien tutkinnasta. Liikenneturvasta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lakiin tehdään
Kunnille asetettu rahoitusasematavoite -0,5 % -yksikköä / BKT v. 2019 on haastava ja siitä on johdonmukaisesti pidettävä kiinni. Kuntatalous on kehittynyt odotuksiin nähden kohtuullisesti. Erityisesti kuntien omilla säästötoimenpiteillä on ollut merkittävä vaikutus. Kuntien ja kuntayhtymien
Kuntaliitto kiittää kuulemiskutsusta ja esittää lausuntonaan seuraavaa. Lukemisen helpottamiseksi lausunto on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa käsitellään kuulemisen teemana olevia asioita, toisessa osassa yleisiä kuntatalouteen liittyviä seikkoja. Teema: turvakotipaikkojen ja
Yleistä Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden sekä palvelun tuotantotapojen uudistuksilla pyritään nykyistä vaikuttavampiin ja asiakaslähtöisempiin palveluihin sekä merkittäviin kustannussäästöihin. Tavoitteissa ei onnistuta, mikäli tietojärjestelmiä ja tiedonkulkua ei saada palvelemaan
Kuntaliitto esittää lausuntonaan seuraavia huomioita: Yleisenä huomiona voidaan todeta, että Kuntaliiton strategiassa on määritelty, että liiton perustehtävänä on tehdä kuntien kanssa kuntalaisille kestävää tulevaisuutta. Keskeisenä tehtävänä on sovittaa yhteen erilaisten kuntien tarpeisiin
Sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyviä huomioita Talousarvioesitys sisältää useita kuntien sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyviä uudistuksia vuodelle 2017, joista keskeisimpiin Kuntaliitto lyhyesti toteaa seuraavasti. Päivystysuudistukseen Kuntaliitto suhtautuu pääosin myönteisesti
Suomen Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua näkemyksensä Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta. Kuntaliitto kiinnittää erityistä huomiota siihen, että usealla selonteon painopiste-aiheella on selkeät yhteydet kuntasektorille ja kuntien suorituskyky näin ollen
Vaikka taloudessa on näkyvissä pieniä merkkejä elpymisestä, tulee ensi vuoden talousarviossa varautua pitkäaikaistyöttömyyden kasvuun. Pitkäaikaistyöttömyys on suuri rasite julkiselle taloudelle ja tulee keskittyä erityisesti työttömyyden vähentämiseen. Toisaalta ongelmia aiheuttaa myös nyt
Olette pyytäneet lausuntoa Vuosikirjan 2017 valmistelua varten ja pyytänyt arviota lasten ennakollisen ja jälkikäteisen oikeusturvan toteutumisen tilasta. Vuosikirjan teemana on ”Oikeasti vai leikisti? Onko lapsella oikeusturvaa?”. Lausunnossa pyydetään esittämään oman toiminnan kautta kertynyttä
Maahanmuuttajien kotoutumisen edellytyksiä ovat kielitaito, koulutus ja työllistyminen. Kotouttamisen tavoitteena on helpottaa maahanmuuttajan asettumista Suomeen ja edistää hänen osallistumistaan yhteiskuntaan. Maahanmuuttajien määrän kasvaessa tarve kotouttamistoimenpiteisiin ja kotouttamisen