Kysely kunnille ja maakuntien liitoille maaseutuvaikutusten arviointimenetelmän käyttämisestä Luonnonvarakeskus (Luke) ja Vaasan yliopisto toteuttavat
Ajankohtaista
Tältä sivulta löydät Kuntaliiton tiedotteet, uutiset ja blogit. Tutustu myös verkkolähetyksiimme Kuntaliitto LIVE -sivulla ja tapahtumiimme tapahtumakalenterissa.
Mediapalvelua tarjoavien viestintäammattilaisten tiedot löytyvät medialle-sivulta.
Kuntaliitto päätti 28.10.2021 lausunnostaan ympäristöministeriön lakiluonnoksesta uudeksi kaavoitus- ja rakentamislaiksi. Kuntaliitto katsoo
Kuntaliitto on julkistanut yhteenvedon 44 suurimman kunnan sekä kahdeksan kuntayhtymän sosiaali- ja terveydenhuollon ja sen eri toimintojen vuoden
Kunnat ja Kuntaliitto pohtivat yhdessä, mitä voi tapahtua, jos kunnat eivät ota kestävää kehitystä toimintansa keskiöön. Lisäksi listasimme ratkaisuja
Voisiko meille syntyä heimokuntien Suomi?
Kulttuurin kuntatietohankkeessa (KULTTI) kehitetään yhtenäinen kuntien kulttuuritoimintaa kuvaava tietopohja. Kultti-hankkeen päätavoitteena on luoda
Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Euroopan unionin ja kansallisen oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta, eli ns
Mitä tapahtuu, jos kunnat eivät ota kestävää kehitystä toimintansa keskiöön? Kokosimme kuntien kanssa neljä skenaariota eli vaihtoehtoista kuvaa
Kuntaliiton kyselyn mukaan ympäristönsuojelun henkilöstöresurssien määrä kunnissa on vähentynyt jo lähes kymmenen vuoden ajan. Samanaikaisesti kuntien
Vuonna 2021 jatkuneesta koronaepidemiasta huolimatta, ei kiireetöntä palvelutoimintaa ole jouduttu supistamaan vuoden 2020 tammi-elokuun tapaan
Kopiosto ry selvittää painettujen julkaisujen ja internetaineistojen kopiointia kuntien ja kuntayhtymien toimipaikoissa. Kysely on avoinna syys
Kuntaliiton hallitus on hyväksynyt Kuntaliiton ensimmäisen kaupunkipoliittista toimintaa linjaavan toimintaohjelman. Ohjelman toimikausi kattaa vuodet
Manner-Suomen 293 kuntaan valittiin elokuussa alkaneella uudella valtuustokaudella kaikkiaan 1747 puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajaa. Valtuustoihin
Maalaamme raportissamme uhkakuvan siitä, mitä voi tapahtua, jos kunnat epäonnistuvat kestävässä kehityksessä. Nyt esittelemme kolme ratkaisua, joilla