Asiantuntijapalvelut

Sivuston asiantuntijasisällöt listattuna.

Kuntapulssi on nopea kysely, jolla Kuntaliitto pyrkii saamaan jäsen- ja asiakaskentän näkemykset entistä nopeammin edunvalvonnan ja palvelujen kehittämisen tueksi. Kyselyjä toteutetaan vuosittain kulloinkin ajankohtaisista aiheista. Kuntapulssi tuo kuntakentän tunnot myös julkiseen keskusteluun

Kerro meille kun löydät jotain mikä puuttuu! Yhteystiedot sivun alareunassa. Berätta om evenemang som saknas! Kontaktuppgifter längre ned på sidan. 2019 2 - 3.10.2019 Saavutettavuusvaatimusten mukaiset digipalvelut (maksullinen koulutus, Professio) 18.9.2019 Sanoista tekoihin - Saavutettavuustyö

Kokeilujalostamo on neljän työpajan sarja, jossa idea jalostetaan konkreettiseksi tekemiseksi. Ideaalisti tavoitteena on löytää kokeilevan kehittämisen keinoin konkreettisia tapoja vastaa suuriin strategisiin haasteisiin tai tarttua kiinni mahdollisuuksiin palastelemalla ne pienemmiksi ja siten

EU tukee ystävyyskuntatoimintaa Kansalaisten Eurooppa -ohjelman kautta. Uusi ohjelmakausi alkoi tammikuussa 2014. Ohjelman budjetti vuosille 2014–2020 on reilut 185 miljoonaa euroa. Kansalaisten Eurooppa -ohjelman yleisiä tavoitteita ovat: Parantaa kansalaisten tietämystä EU:sta, sen historiasta ja

Laadukkailla kuntateknisillä palveluilla taataan kuntalaisille ja elinkeinoelämälle turvallinen ja sujuva arki. Teknisen toimen tuottamia palveluja ovat mm. Jätehuollon järjestäminen Katujen yleisten alueiden ylläpito Rakennusten ja infran rakennuttaminen Sujuva liikenne Toimitilojen kehittäminen ja

Kuntaliiton tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tehtävänä on edistää kuntien ja koko kunta-alan uudistumista. Haluamme olla luomassa edellytyksiä kuntien kestävälle ja tulokselliselle uudistumiselle sekä elinvoimaisuuden ja kuntalaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistamiselle

​​​​​Kuntaliiton Koko- ja osa-aikaisten puheenjohtajien verkosto on tarkoitettu kuntien puheenjohtajille sekä pormestareille ja apulaispormestareille. Verkosto on toiminut vuodesta 2014 ja kokoontuu 2-3 kertaa vuodessa. Verkostoon on tällä vaalikaudella kutsuttu erityisesti ne, jotka kunnan

Kuntaliitto on selvittänyt perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen järjestämistä Manner-Suomen kunnissa vuonna 2019, jolloin Manner-Suomessa on yhteensä 295 kuntaa. Perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelut voi järjestää kunta tai yhteistoiminta-alue. Yhteistoiminta-alueiden vaihtoehtoisia

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja maakuntauudistuksen projektiryhmän asettama Eläkejärjestelmien erillisyys-työryhmä julkaisi helmikuussa loppuraportin, jossa työryhmä arvioi, että kunnallisen ja yksityisen sektorin eläkejärjestelmän yhdistäminen on teknisesti mahdollista ja myös tarkoituksenmukaista

AKUSTI-foorumin tuottamassa asiakas- ja potilastietojärjestelmien (APTJ) tilannekuvaselvityksellä 2019-2025 kuvattiin valtakunnallisesti lyhyen ja keskipitkän aikavälin muutoksia APTJ-markkinassa terveydenhuollon, suun terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja erikoissairaanhoidon osalta. Selvitykseen

Kuntaliiton kaupunkiohjelman tavoitteet vuosille 2017-2019 ovat: Kaupunkien merkityksen tunnistaminen ja näkyväksi tekeminen Kaupunkien tulevaisuustyön ja kansainvälistymisen tukeminen Rakentavan vuorovaikutuksen tukeminen sekä kaupunkien ja valtion välillä että kaupunkiseuduilla

Digitaalisten palvelujen saavutettavuudessa on kyse monesta asiasta. Kenestä tahansa meistä voi tulla - ja tuleekin todennäköisesti jossain vaiheessa - esteellinen käyttäjä. Joillekin on jo nyt arkipäivää, että tiettyä palvelua ei voi käyttää tai että käyttöön tarvitaan apuvälineitä. Tällä

Alustus aiheeseen Avoimen tuotteen hallinnalla tarkoitetaan yhteisesti sovittua toimintamallia, jonka avulla toimijat (esim. kunnat) hallitsevat yhteisesti avointa ohjelmistotuotetta ja sen kehitystä. Avoimen kehityksen kautta voidaan: välttää toimittajaloukkoja ohjata paremmin ohjelmistojen ja

Toivomme saavamme laskut ensisijaisesti verkkolaskuina. Verkkolaskun tiedot Verkkolaskuoperaattorimme: TietoEVRY Oyj Välittäjätunnus operaattori- ja pankkiverkostossa (Finvoice): Tiedon välittäjätunnus on 003701011385 Verkkolaskuosoitteemme: TE003709261514 Laskutettava organisaatio: Suomen

Kunnan toiminta perustuu julkisuusperiaatteelle. Kunnat myös saavat enenevässä määrin tietopyyntöjä. ​Viranomaisen asiakirja vai ei? Kun kunnalle esitetään pyyntö saada tieto asiakirjan sisällöstä, kunnan on ensimmäiseksi selvitettävä, koskeeko pyyntö viranomaisen asiakirjaa vai ei. Kunnan

Kuntaorganisaatioiden verkkoviestintään vaikuttavat sekä julkishallinnon toimintaa ohjaava lainsäädäntö ja suositukset että yleiset verkkoviestinnän odotukset. Verkkosivusto tarjoaa kunnalle kanavan ajantasaiseen ja kustannustehokkaaseen tiedonvälitykseen ja vuorovaikutukseen niin kuntalaisten kuin