Kuntaliitto 25 vuotta

Eero Vainio: Vahvasti kuntien asialla

Eero Vainio

Olin Kuntaliiton Uusi kunta 2017 -ohjelmassa ja Uuden sukupolven organisaatiot -hankkeessa projektiassistenttina puoli vuotta. Opiskelin silloin kunta-alaa Tampereen yliopistossa. Minulla oli hienoja, kokeneita esimiehiä ja mentoreita. Lähiesimiehiäni olivat Ari Kolehmainen ja Kaija Majoinen. Heiltä, Jarmo Asikaiselta ja muulta Kuntatalon väeltä sai nuori mies imeä valtavasti oppia. Silloin alettiin pohtia samoja teemoja, jotka ovat edelleenkin esillä. Kävimme mahtavia keskusteluja kahvitauoilla, ja minulle jäi vahvat verkostot Kuntaliittoon.

Odotan, että Kuntaliitto ei kompastu politiikkaan, vaan on edelleen vahva kuntien edunvalvoja ja kuntatutkimustiedon tuottaja sekä yhteistyön luoja. Kuntaliitto pystyy toimimaan erinomaisesti niin pienten kuntien kuin suurten kaupunkienkin kanssa, kunhan muistaa, ettei niitä voi aina laittaa yhteen muottiin.

Ihan mainiosti tämä toimii, kun jätetään maakunnat ulkopuolelle, koska ne ovat valtion rahoittamia. Kuntaliiton pitää pysyä aidosti itsehallinnollisten toimijoiden yhteisönä.

Eero Vainio, 31, Petäjävesi
Petäjäveden kunnanjohtaja
Kuntaliiton kehitys- ja tutkimusosastolla projektiassistentti vuonna 2010

25 tarinaa Kuntaliiton 25 vuodesta

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista