Kuntaliitto 25 vuotta

Ilona Lundström: Suonissa sykkii kuntaveri

Ilona Lundström

Kuntaliiton Kaija Majoinen osasi palkata meitä nuoria kuntatutkijoita ison liudan. Hän opasti kuntakuvioihin lämmöllä sekä sai aikaan ympäri maata toimivan verkoston, jolla sykkii suonissa kuntaveri, vaikka olemmekin päätyneet eri paikkoihin.

Tein itse ensin tutkimusta kuntien vaihtoehtoisista palvelumuodoista ja siirryin sitten Julkisten hankintojen neuvontayksikköön. Vaihtoehtoinen palvelutuotanto on näin soten aikana mitä ajankohtaisin, joten nyt niitä oppeja voisi käyttää.

Pidän tiiviisti yhteyttä Kuntaliittoon. Esimerkiksi pyysin nykyistä tutkimus- ja kehitysjohtajaa Jenni Airaksista kertomaan meidän sisäisessä tilaisuudessamme, miten maakunta- ja kasvupalvelu-uudistus näyttäytyy kuntakentällä. Kuntaliitto on vahva asiantuntijatalo. Sen haasteena on löytää uudelleen järjestyvässä kentässä uudenlainen paikkansa. Kuntaliitto on tärkeä keskustelukumppani valtiolle. Minulla on vahva luotto siihen, että Kuntaliitto löytää uuden roolinsa.

Ilona Lundström, 41, Vantaa
Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) innovaatio-
ja yritysrahoitusosaston ylijohtaja
Kuntaliitossa 2002–2007 mm. tutkija

25 tarinaa Kuntaliiton 25 vuodesta

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista