Lausunnot

Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.

Tarjoamme myös lausuntoluonnoksia kuntien hyödynnettäväksi ja kommentoitavaksi omissa lausunnoissaan. Tutustu merkittävimpiin avoinna oleviin lausuntoluonnoksiin. Julkaisemme luonnosten pohjalta muodostuvat lopulliset lausuntomme lausuntopalvelu.fi-sivustolla.

Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta antaa kirjallinen lausunto ja tulla jaostoon kuultavaksi esityksestä valtion talousarvioksi vuodelle 2026. Yleistä valtion talousarvioesityksestä vuodelle 2026: valtion toimenpiteiden vaikutus heikentää kuntataloutta Vaikka hyvinvointialueuudistuksesta on kulunut

Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta antaa kirjallinen lausunto ja tulla jaostoon kuultavaksi esityksestä valtion talousarvioksi vuodelle 2026. Yleistä opetus- ja kulttuuritoimen hallinnonalalta Hallitusohjelman mukaisessa normien keventämiskampanjassa tavoitteena oli kerätä ideoita, ehdotuksia ja

Suomen Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua luonnoksesta opetus- ja kulttuuriministeriön asetukseksi opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen muuttamisesta. Ammatillisen koulutuksen valintaperusteasetuksen

Suomen Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua luonnoksesta opetus- ja kulttuuriministeriön asetukseksi opiskelijaksi ottamisen perusteista lukiokoulutuksessa annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (838/2021) 6 §:n muuttamisesta. Lukiokoulutuksen valintaperusteasetuksen 6 §:n 2

Suomen Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi valtion rahoituksen perusteena käytettävistä lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen ja vapaan sivistystyön keskimääräisistä yksikköhinnoista vuodelle 2026. Yleistä

Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi turvallisuustutkintalain ja kyberturvallisuuslain 17 §:n muuttamisesta. Kuntaliitto pitää hyvänä erittäin vakavien kyberturvallisuuspoikkeamien (jäljessä kyberpoikkeama) turvallisuustutkintatehtävän

Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä laiksi varhaiskasvatuksen palvelusetelistä ja eräiksi siihen liittyvistä lakimuutoksista. Kuntaliitto pitää hyvänä, että varhaiskasvatuksen palvelusetelin osalta sovelletaan jatkossa varhaiskasvatuksen palvelusetelilakia

Valtiovarainministeriö pyytää lausunta luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen omaisuusjärjestelyistä kunnalle aiheutuvien välittömien kustannusten määrittämisestä. Asetus perustuu sote-voimaanpanolain (616/2021) 43 §:ään

Kuntaliitto kiittää mahdollisuudesta lausua varhaiskasvatuslain muuttamisesta ja yksityisen päiväkotitoiminnan rekisteröintimenettelystä. Pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaan yksityisessä varhaiskasvatuksessa palataan ilmoitusmenettelyyn, jotta kevennetään palveluiden järjestäjien

Yleisiä huomioita eurooppalaisen ilmastolain muutoksesta Kuntaliitto yhtyy valtioneuvoston kantaan tukea komission ehdotusta asettaa EU:lle vuodelle 2040 90 prosentin nettopäästövähennystavoite, joka kattaa sekä päästöt että poistumat, edellyttäen että komission jatkotyötä ohjaavina periaatteina