Valtiovarainministeriö on pyytänyt lausuntoa valtioneuvoston asetukseksi kunnan ja maakunnan välisen vuokran määräytymisestä siirtymäkauden aikana
Ajankohtaista
Tältä sivulta löydät Kuntaliiton tiedotteet, uutiset ja blogit. Tutustu myös verkkolähetyksiimme Kuntaliitto LIVE -sivulla ja tapahtumiimme tapahtumakalenterissa.
Mediapalvelua tarjoavien viestintäammattilaisten tiedot löytyvät medialle-sivulta.
(Kuntaliitto tiedottaa 21.4.2017) Sote- ja maakuntauudistuksen alueellisessa valmistelussa eletään poikkeuksellisen kriittistä vaihetta. On
Kuntaliitto teki kuntavaalien tarkistuslaskennan tuloksen perusteella laskelman siitä, miten puolueiden voimasuhteet jakautuvat maakuntavaaleissa. Jos
Kuntaliitto julkaisi kattavan paketin 9.4. kuntavaalien tuloksista. Koosteessa on tietoa äänestysaktiivisuudesta kunnissa, esimerkiksi kuntien
Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn sääntely muuttui jälleen eräin osin. Ympäristönsuojelulain (527/2014) muutos (19/2017) ja sen perusteella annettu
Maakuntajohtajat ja maakuntauudistuksen muutosjohtajat varoittavat kannanotossaan, että rahoituksen riittämättömyys uhkaa osassa maakuntia pysäyttää
Kunnan lakisääteisenä tehtävänä säilyy tulevaisuudessakin kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen. Tämä tehtävä on kuitenkin suurten murrosten alla
(Kuntaliitto tiedottaa 10.4.2017) Suurten kaupunkien asukkaat käyttivät eilisissä kuntavaaleissa äänioikeuttaan selvästi innokkaammin kuin aiemmin
(Kuntaliitto tiedottaa 3.4.2017) Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina vaatii, että sote- ja maakuntauudistuksen lakipaketissa ehdotettujen
(Kuntaliitto tiedottaa 3.4.2017) Kunta- ja aluemarkkinointi on saanut uutta vauhtia ja ilmettä kuntakentän suurten muutosten, elinvoiman korostumisen
Sote-lakipaketin täydentävä, maakuntien rahoitukseen liittyvä esitys on parhaillaan l ausuntokierroksella. Kuntaliitto julkaisi luonnoksen omasta
(Kuntaliitto, oikeusministeriö ja valtiovarainministeriö tiedottavat 30.7.2017) Oikeusministeriön Demokratiapalkinto sekä Suomen Avoimen hallinnon
(Kuntaliitto tiedottaa 29.3.2017) Joka kolmannen suomalaisen puoluevalinta vaihtelee eri vaaleissa. Vaihtamisinto vaalien välillä on lievässä kasvussa
(28.3.2017 STM ja Kuntaliitto tiedottavat) Kuntaomisteisten osakeyhtiöiden hallituksista 34 prosenttia on naisia. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen
Raportointi Valtiokonttorille XBRL-muodossa Kaikkien kuntien ja kuntayhtymien tulee valmistautua taloustietojen raportoinnin uudistumiseen viimeistään
(Kuntaliitto tiedottaa 22.3.2017) Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen sanoo, että Suomi tarvitsee usean vaalikauden mittaisen infraohjelman
(Kuntaliitto, valtiovarainministeriö ja Tampereen yliopisto tiedottavat 21.3.2017) Kansalaisten arjen sujuvuuden ja lähiympäristöön vaikuttamisen
Tasan puolet Kuntaliiton kuntalaiskyselyyn vastanneista epäilee, että sote-uudistus ei paranna sosiaali- ja terveyspalveluja heidän omassa
(Kuntaliitto tiedottaa 13.3.2017) Kuntatalouden kestävyydestä huolehtiminen on perusedellytys sille, että kunnat kykenevät hoitamaan lakisääteiset
Kuntien ja valtion ympäristönsuojeluviranomaisten tulee tallettaa tiettyjä ympäristönsuojelun valvontaan, ympäristöntilan seurantaan sekä ympäristöön