ILMAVA - ilmastojohtamisen valmennus kunnille käynnistyi tammikuussa ensimmäisellä yhteisellä tapaamisella ja jatkui toisella yhteisellä tapaamisella
Ajankohtaista
Julkaisemme ajankohtaista tietoa kunta-alasta. Tältä sivulta voit seurata eri alojen asiantuntijatietoa.
Kuntaliiton viestintä palvelee mielellään Kuntaliittoon liittyvissä kysymyksissä.
Sote-uudistuksella on lukuisia vaikutuksia kuntien omaisuuteen ja kiinteistöjen käytön, hallinnan ja omistamisen periaatteisiin. Uudistus muuttaa
Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuista annettua lakia (734/1992) on uudistettu. Maksun perimistä koskevassa lain toisessa pykälässä säädetään
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastieto sijaitsee tällä hetkellä useissa eri rekistereissä. Asiakkaan kannalta sujuva palvelu- ja
Yhteiskehittämisessä erilaiset ihmiset, ryhmät ja organisaatiot tekevät työtä yhdessä luodakseen uusia ideoita tai parempia palveluita
Suomen Kuntaliitto ry on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä erityisavustuksen kunnallisen nuorisotyön tiedontuotannon kehittämiseen
Syntyvyys on laskenut Suomessa merkittävästi. Muutos näkyy lähivuosina peruskoululaisten määrässä. Vuonna 2026 peruskoulun aloittaa noin 45 000 lasta
Maa- ja metsätalousministeriön tammikuussa 2020 asettaman Kansallisen vesihuoltouudistuksen johtoryhmä hyväksyi huhtikuun lopulla uudistuksen ohjelman
Kuntaliitto on perustanut uuden kansallisen ikääntyneiden palvelujen johdon verkoston. Verkostossa käsiteltävät asiat nousevat vahvasti Ikääntyneiden
Keravan kaupunginvaltuuston jäsen Anne Karjalaisen valmistelema lausunto Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin alueellisesta ja paikallisesta
Kuntaliiton kyselyn mukaan kuntien EU- ja kansainvälinen toiminta tuo lisäarvoa ja erilaisia keinoja kaupunkistrategisten tavoitteiden saavuttamiseen
Kuntaliitto ja kunnat ovat tyytyväisiä hallituksen kehysriihen linjaukseen TE-palveluiden siirrosta kuntiin. Kunnat ovat tehneet paljon työtä
Kuntaliitosta kysytään melko usein kuntien vaakunoihin liittyvistä oikeuksista ja lainsäädännöstä. Kysymykset koskevat satunnaisesti joko yhdistyviä
Kuntavaalien vaalipäivä on 13.6.2021, ja uusien valtuustojen toimikausi alkaa 1.8.2021. Kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan, muiden lautakuntien
Hallituksen esitys jätelain muutoksista on edennyt eduskunnan käsittelyyn. Tarkoitus olisi saada uusi laki voimaan heinäkuuhun 2021 mennessä
Kuntaliitto on yhteistyössä Paikallisliikenneliiton sekä Linja-autoliiton kanssa toimittanut liikenne- ja viestintäministeri Harakalle kirjeen
Kuntaliitto vetää opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä 19.11.2020 valtakunnallista kehittämistehtävää, jolla edistetään kuntien
Infrahankkeiden keskeisten osapuolten edustajat ovat julkistaneet yhteiset periaatteet vahvistaakseen hyviä käytäntöjä infrarakennuttamisessa
Koronaepidemian vaikutus näkyy sairaanhoitopiirien vuoden 2020 talouden ja suoritteiden toteumatiedoissa, ilmenee Kuntaliiton julkaisemasta
Tampereen yliopiston tutkijat Anni Kyösti ja Jenni Airaksinen selvittivät tuoreessa tutkimuksessa kunnallisten luottamushenkilöiden omakohtaisia