Kuntaliiton tuore opas auttaa edistämään yhdenvertaisuutta

Kuntaliitto on julkaissut oppaan yhdenvertaisuuden edistämiseen. ”Kaikkien kasvojen kunta - opas yhdenvertaisuuden edistämiseen kunnan toiminnassa” on tarkoitettu kunnan viranhaltijoille, toimihenkilöille ja luottamushenkilöille.

Kunnat ovat keskeisessä asemassa kuntalaisten yhdenvertaisuuden ja samalla hyvinvoinnin edistämisessä. Kunnan tulee edistää yhdenvertaisuutta viranomaisena ja palvelun tarjoajana, koulutuksen järjestäjänä sekä työnantajana. Kaikkien kuntien täytyy nykyisin laatia lakisääteinen yhdenvertaisuussuunnitelma, jossa asetetaan tavoitteet ja kuvataan toimenpiteet ja vastuut yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Opas auttaa suunnitelman laatimisessa ja toimenpiteiden täytäntöönpanossa.

Lataa opas tästä.

Yhdenvertaisessa kunnassa kukaan ei joudu toista huonompaan asemaan iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.  Syrjimätön kunta, jossa kenenkään mikään ominaisuus ei vaikuta palvelujen saatavuuteen, osallisuuteen tai turvalliseen ympäristöön, on parempi kunta jokaiselle.

-Syrjintää ei ole aina helppo tunnistaa. Se voi olla epäsuoraa eli jokin palvelu on esimerkiksi järjestetty niin, että se ei ole kaikkien kuntalaisten ulottuvilla. Yhdenvertaisuus ei etene passiivisuudella, vaan se vaatii havahtumista ja aktiivisia toimia. Opas auttaa lukijaansa huomaamaan asioita, katsomaan tuttuja palveluita, prosesseja ja ympäristöjä uusin silmin, sekä ryhtymään tarvittaviin toimiin, kertoo erityisasiantuntija Sinikka Mikola.

Kaikkien kasvojen kunta -opas tuotettiin osana oikeusministeriön RainbowRights-hanketta yhteistyössä pilottikuntien Oulun, Kuopion, Tampereen, Vaasan ja Utsjoen kanssa. Hanke sai rahoitusta Euroopan unionin perusoikeus-, tasa-arvo-ja kansalaisuus -ohjelmasta.

Oppaassa on käsitelty yhdenvertaisuuslain edellyttämän suunnitelman laatimista ja sen toimeenpanoa. Sen lisäksi kunnan tulee edistää sukupuolten tasa-arvoa suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Tässä hyvänä apuna on eurooppalainen naisten ja miesten tasa-arvon paikallishallinnon peruskirja, jota Kuntaliitto suosittelee kunnille ja maakunnille.

Osana RainbowRights -hanketta Kuntaliitto selvitti kyselyllä yhdenvertaisuussuunnittelun tilannetta kunnissa. Selvityksen tarkemmat tulokset on kerrottu raportissa Samalle viivalle - havaintoja kuntien yhdenvertaisuustyöstä (Kuntaliitto 2018). Se on luettavassa täällä.

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää