Suomalainen koulutusjärjestelmä on näyttänyt vahvuutensa koronatilanteen aikana. Kouluissa uusi lukuvuosi käynnistyi lähiopetuksessa, laki toisen
Ajankohtaista
Julkaisemme ajankohtaista tietoa kunta-alasta. Tältä sivulta voit seurata eri alojen asiantuntijatietoa.
Kuntaliiton viestintä palvelee mielellään Kuntaliittoon liittyvissä kysymyksissä.
Ammatillisen koulutuksen kuntataustaiset järjestäjät ovat yksi Kuntaliiton keskeisistä asiakasryhmistä. Koulutusorganisaatioiden ylimmän johdon
- Kielisaarekkeet ovat kaksikielisen Suomen tärkeä voimavara - tätä ei voi riittävästi korostaa. Kielisaarekkeet auttavat myös pitämään ruotsin kielen
Kuntavetoisen harrastamisen Suomen malli pilotointi peruskouluikäisille lapsille ja nuorille etenee vauhdilla. Aluehallintovirastot ovat myöntäneet
Käytännön työ ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi tehdään paikallisella tasolla. Kunnissa tehdään päivittäin lukuisia ilmastoon
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisestä myönnettävän Cygnaeus-palkinnon kriteereissä painotetaan tänä vuonna oppilaiden hyvinvoinnin ja
Kuntaliiton julkaisussa Kumppanuuden monet muodot kuvataan kunnissa käytössä olevia kumppanuuskaavoituksen muotoja ja niiden kehittämismahdollisuuksia
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja uuden ilmastolain luonnoksesta. Lausuntoja voi antaa 6.9. asti Lausuntopalvelussa. Kuntaliitto kannustaa kuntia
Kuntaliitto on julkaissut päivitetyn oppaan Kuntatalous - monen muuttujan summa. Opas antaa kattavan ja ajantasaisen kokonaiskuvan kuntatalouden
Kuntaliitto on valmistellut yhteistyössä kuntien asiantuntijoiden kanssa ympäristöterveydenhuollon uutta säilytysaikaohjeistusta. Ohjeistus sisältää
Ympäristöministeriö lähetti heinäkuun alussa lausunnolle uutta luonnonsuojelulakia koskevan lakiesityksen luonnoksen. Lausuntoja voi antaa 6.9.2021
EU-komissio kerää taas syyskesällä 2021 tietoa niistä tuista, joita eri valtiontukiviranomaiset, mukaan lukien kunnat, ovat myöntäneet alueensa
Hallintosäännön ja sen muutosten voimaantulo on herättänyt kysymyksiä kuntakentällä. On epätietoisuutta siitä, voidaanko hallintosääntöä noudattaa
Lukuvuosi käynnistyy suurimmalla osalla peruskoululaisia viikolla 32, mutta osassa kuntia peruskoululaisten lukuvuosi alkaa viikolla 33. Hieman yli 2
Varhaiskasvatuslakia muutettiin 1.8.2021 alkaen mitoituksesta poikkeamisen osalta (36 §). Samalla lakiin lisättiin henkilöstön ilmoitusvelvollisuus
Euroopan alueiden komitea on täysistunnossaan hyväksynyt Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtajan Markku Markkulan laatiman lausunnon aiheesta
Uuden sukupolven organisaatiot eli USO-verkosto on lähtenyt käyntiin kuudennen kerran vuosille 2021–2022 teemanaan kestävä kuntajohtaminen. Kunnat
Kuntaliitto on julkistanut yhteenvedon 44 suurimman kunnan sekä kahdeksan kuntayhtymän sosiaali- ja terveydenhuollon ja sen eri toimintojen vuoden
Suurten kaupunkien kehyskunnat ovat organisoituneet yhteistyö- ja vertaisverkostoksi, kehyskuntaverkostoksi. Verkosto on kehittänyt toimintaansa
Kun kehyskuntaverkosto jälleen aktivoituu vilkkaimman kesälomasesongin jälkeen, puhaltavat verkostossa uudet tuulet keskeisten henkilöstövaihdosten