Joka kolmas vuosi Tilastokeskus päivittää kuntakohtaisen väestöennusteensa. Tällä hetkellä tuorein käytössä oleva ennuste alkaa vuodesta 2019, ja
Ajankohtaista
Julkaisemme ajankohtaista tietoa kunta-alasta. Tältä sivulta voit seurata eri alojen asiantuntijatietoa.
Kuntaliiton viestintä palvelee mielellään Kuntaliittoon liittyvissä kysymyksissä.
Maaliskuussa käynnistynyt tehtäväkohtainen integraatioselvitys sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista ja niihin liittyvistä kuntien tehtävistä on
Kuntaliitto on julkistanut yhteenvedon 44 suurimman kunnan sekä kahdeksan kuntayhtymän sosiaali- ja terveydenhuollon ja sen eri toimintojen vuoden
Määrärahan suuruus on 10 miljoonaa euroa ja hakijana voi toimia kunta tai kuntayhtymä. Tällä kierroksella valtionavustusta myönnetään vain kuntien ja
Kaupungistuminen ja ekologinen kestävyys eivät ole tosistaan erillisiä ilmiöitä, vaan ne kietoutuvat yhteen. Kaupungit elävät ilmaston ehdoilla ja
Suurin osa Kuntaliiton asiantuntijoista lomailee heinäkuun ajan. Myös Kuntaliiton puhelinvaihde on kiinni 13. – 24.7. Palvelemme normaalisti jälleen
Kuntaliiton hallitus kokoontui Teams-etäkokouksessa 25.6.2020. Hallitus hyväksyi Kuntaliiton kansainvälisen toiminnan ja EU-toiminnan tavoitteet
Kuntien kaikkien verkkosivustojen tulee täyttää digipalvelulain mukaiset saavutettavuusvaatimukset 23.9.2020 alkaen. Me Kuntaliitossa haluamme seurata
Kuntaliitto on vuodesta 2014 lähtien kehittänyt yhteistyössä Huoltovarmuuskeskuksen kanssa käytänteitä ja työkaluja kuntien varautumisen ja
Kuntaliitto, yhteistyössä KT-Kuntatyönantajien kanssa järjesti kaikille Kuntaliiton kunta- ja sopimuskumppaniverkostoille yhteisen verkkolähetyksen
Miten ratkaistaan kuntien ilmastopolitiikan vaikeat kysymykset ja viheliäiset ongelmat? Entä mitä kuntien hiilineutraaliustavoitteet tarkoittavat
Sivistystyönantajat, Opetushallitus ja Kuntaliitto selvittävät laajassa kyselyssä kasvatus-, koulutus- ja tutkimusalan johtajuutta. Selvitys tehdään
Lähes kaksi kolmososaa kuntalaisista on tyytyväisiä koronatilanteen hoitoon omassa kunnassa. Eniten tyytyväisiä oltiin koronatilanteen hoitoon
Kunnan työntekijät käyttävät työtehtävissään julkisen hallinnon viranomaisten sähköisiä palveluita, esimerkkinä Kelan Kelmu-etuustietojärjestelmä ja
Kunnat ovat vastaanottaneet yli 28 000 yksinyrittäjien koronatukihakemusta. Hakemuksista on käsitelty hieman yli 26 000 ja hyväksyttyjä hakemuksia on
Koronapandemian vaikutus näkyy jo sairaanhoitopiirien tammi-huhtikuun 2020 talouden ja suoritteiden toteumatiedoissa, ilmenee Kuntaliiton
Tiedonhallintalaki (TiHL) astui voimaan tämän vuoden alussa (906/2019). TiHL:n mukaan tiedonhallintayksikkö vastaa oman laajennetun
Toista kertaa järjestettävä Read Hour haastaa Suomen lukemaan tunniksi 8.9.2020. Mukaan halutaan nyt erityisesti kunnat. Yli joka kymmenes nuori
Kuntaliiton viime viikolla avaamassa kyselyssä selvitetään, millaisia toimenpiteitä kunnissa on toteutettu tai suunniteltu ilmastonmuutoksen
Koronavirus aiheuttaa kuntien opetus- ja kulttuuritoimeen varsin suuria taloudellisia vaikutuksia. Kyseessä on maksutulomenetyksiä mm