Esityksessä ehdotetaan, että ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetut ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus, maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus, vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus
Lausunnot
Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.
Kuntaliiton lausunto: Finanssipolitiikan tarkastuksen ja valvonnan vaalikausiraportiksi eduskunnalle 2011-2014, Valtiontalouden tarkastusvirastolle 3.12.2014, dnro 5286/90/2014, Reijo Vuorento ja Minna Punakallio, löytyy pdf-dokumenttina Liitteet-osiosta.
Pyydettynä lausuntonaan Suomen Kuntaliitto esittää seuraavaa: Yleistä Liikuntalain valmistelu on ollut kiitettävän läpinäkyvää. Työryhmä kuuli työnsä aikana lukuisia asiantuntijoita ja lakiluonnosta on käsitelty monissa eri tilaisuuksissa, joihin on osallistunut runsaasti liikunta-alan ammattilaisia
Lapsiasiavaltuutettu on pyytänyt 23.10.2014 Suomen Kuntaliiton kannanottoa lapsen koulunkäynnin turvaaminen sairaalakoulussa koskevassa asiassa. Pyynnön mukaan vastauksia hyödynnetään lapsiasiavaltuutetun raportoidessa YK:n lapsen oikeuksien komitealle YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen
Ohessa pdf-liitteenä Kuntaliiton lausunto Harkinnavarainen valtionosuuden korotus vuodelle 2014, annettu 27.11.2014 valtiovarainmisteriölle.
Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt Kuntaliiton lausuntoa aikuisten maahanmuuttajien perusopetusta koskevasta työryhmämuistiosta. Lausunto on pyydetty toimittamaan sähköpostitse ministeriöön 5.12.2014 mennessä. Työryhmän työn taustalla on valtion kotouttamisohjelma 2012-2015, jonka
Perusopetukseen liittyvät erityiset rahoituserät ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain perusopetuksen väliaikainen säästöpykälä 29a § Kuntien peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain uudistaminen 1.1.2015 alkaen edellyttää myös opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslaissa säädettyjen
Kuntaliitto esittää lausuntonaan seuraavia huomioita: Kuntaliitto toteaa yleisenä huomiona, että työryhmän mietinnössä lakiesitys on riippuvainen isyyslain sekä transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain muutosesityksistä. Isyyslain muutosesitys (HE 91/2014 vp) on eduskunnan
Sosiaali- ja terveysvaliokunta pyytää lausuntoa hallituksen esityksestä HE 255/ 2014 vammaisetuuksista annetun lain (11.5.2007/570) muuttamisesta. Esitys liittyy vuoden 2015 talousarvioesityksen täydennykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi talousarvioesityksen yhteydessä. Muutoksessa ehdotetaan
Esityksen tavoitteena on varmistaa, että kansalliseen lainsäädäntöön sisältyisi jatkossa markkinahäiriötilanteisiin liittyvien tukien täytäntöönpanossa tarvittavat säännökset. Tämä toteutettaisiin säätämällä sekä markkinajärjestelylaissa että suorien tukien laissa tarpeellisista valtuussäännöksistä
Asetusluonnoksessa täsmennetään mm. maatilaneuvonnan neuvontakertoja ja korvausten euromääriä. Näiden osalta Kuntaliitolla ei ole lausuttavaa. Asetusluonnoksella ei muuteta mahdollisuutta myöntää valtionavustuslain nojalla avustusta neuvontajärjestöille neuvontaan, sillä Manner-Suomen
Suomen Kuntaliitto esittää pyydettynä lausuntonaan demokratiapoliittisesta selonteosta seuraavaa. Yleisesti voidaan todeta, että selonteon kokonaisuus kuvaa kattavasti suomalaisen demokratian tilaa. Toisaalta se jää melko yleisluonteiselle tasolle. Kuntaliitto haluaa korostaa vahvemmin myös tässä
Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt lausuntoa esityksestä joukkoliikennelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Kyseessä on toinen lausuntopyyntö esityksestä. Esitystä on muutettu ensimmäiseltä lausuntokierrokselta saadun palautteen johdosta. Kuntaliitto on antanut samaa
Vanhuspalvelulakia ehdotetaan muutettavaksi niin, että iäkkäiden henkilöiden pitkäaikainen hoito ja huolenpito voitaisiin toteuttaa pitkäaikaisena laitoshoitona vain lääketieteellisin perustein tai asiakas- tai potilasturvallisuuteen liittyvillä perusteilla. Lisäksi edellytetään, että kunta on
Ohessa liitteenä pdf-muodossa Kuntaliiton lausunto HE 133/ 2014 VP eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta, eduskunnan hallintovaliokunnalle 18.11.2014, dnro 5092/90/2014, Reijo Vuorento.
Pyydettynä lausuntonaan Suomen Kuntaliitto esittää seuraavaa: Yleistä Liikuntalain valmistelu on ollut kiitettävän läpinäkyvää. Työryhmä kuuli työnsä aikana lukuisia asiantuntijoita ja lakiluonnosta on käsitelty monissa eri tilaisuuksissa, joihin on osallistunut runsaasti liikunta-alan
Valtiovarainvaliokunnan verojaosto on pyytänyt Kuntaliitolta lausuntoa hallituksen esityksestä laeiksi verontilityslain 12 ja 12 d §:n sekä tuloverolain 124 ja 124 a §:n muuttamisesta. Hallituksen esityksessä on käyty läpi verovuosien 2015–2016 jako-osuuksiin vaikuttavat yhteisöverotuksen
Pyydettynä lausuntonaan Suomen Kuntaliitto esittää seuraavaa: Yleistä Liikuntalain valmistelu on ollut kiitettävän läpinäkyvää. Työryhmä kuuli työnsä aikana lukuisia asiantuntijoita ja lakiluonnosta on käsitelty monissa eri tilaisuuksissa, joihin on osallistunut runsaasti liikunta-alan
Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että oppilas- ja opiskelijahuoltolakia muutettaisiin siten, että perusopetuslain mukaisessa rekisteröidyn yhteisön, säätiön tai valtion järjestämässä opetuksessa olevat oppilaat siirtyisivät kunnan järjestämien opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelujen
Esitysluonnoksessa ehdotetaan täydennettäväksi hallituksen esitystä laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta. Esitysluonnoksen mukaan yliopistolakiin ja ammattikorkeakoululakiin lisättäisiin säännökset EU/ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta perittävistä lukukausimaksuista