Lausunnot

Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.

Tarjoamme myös lausuntoluonnoksia kuntien hyödynnettäväksi ja kommentoitavaksi omissa lausunnoissaan. Tutustu merkittävimpiin avoinna oleviin lausuntoluonnoksiin. Julkaisemme luonnosten pohjalta muodostuvat lopulliset lausuntomme lausuntopalvelu.fi-sivustolla.

Kuntalain uudistaminen Hallitus linjasi iltakoulussaan 21.9.2011, että kuntalain kokonaisuudistuksen valmistelu käynnistyy keväällä 2012. Hallituksen esitys uudeksi kuntalaiksi on tarkoitus antaa edus-kunnalle syksyllä 2013. Laki tulisi voimaan vuoden 2015 alusta. Kuntalain kokonaisuudistuksen

Kolmansien maiden kansalaisten perheenyhdistämistä koskevat säännökset ja menettelytavat vaikuttavat myös kuntien toimintaedellytyksiin. Perheenyhdistämiskysymyksiä käsiteltäessä on otettava huomioon erityisesti perheenyhdistämisten vaikutus kuntien kotouttamistoimenpiteisiin. Kunnat ottavat vastaan

Euroopan komission antama koheesiopolitiikan asetuspaketti yhdessä rahoituskehysesityksen kanssa linjaavat Suomessa toteutettavaa EU:n koheesiopolitiikkaa ja rakennerahasto-ohjelmatyötä vuosina 2014-2020. Komissio korostaa asetusesityksissään koheesiopolitiikan tehostamista, yksinkertaistamista ja

Lausuntopyyntö Oikeusministeriössä on valmisteltu virkamiestyönä ehdotus uudeksi osuuskuntalaiksi. Ehdotus on valmisteltu yhteistyössä osuuskuntien edustajien kanssa. Uudella lailla kumotaan vuoden 2001 osuuskuntalaki. Ehdotuksesta on laadittu yhteenveto ja itse lakiehdotusluonnos on laadittu

Projektin 2 (valvonta) kuulemistilaisuus 2.2.2012 Kommenttipuheenvuoronamme projekti 2:n työhön esitämme seuraavaa: On kuntien kannalta tärkeää, että ympäristönsuojelulain uudistamishankkeen toimeksiannon mukaisesti kehitetään sääntelyä ja menettelytapoja niin, että valvonta on suunnitelmallista

Sisäasiainministeriö on pyytänyt Suomen Kuntaliiton lausuntoa luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi poistumisturvallisuusselvityksestä. Liiton toimisto esittää kantanaan seuraavaa: Pelastuslain 19 §:n 1 momentissa määritellään mitä poistumisturvallisuusselvityksellä tarkoitetaan: selvitys siitä