(Kuntaliitto tiedottaa 27.8.2015) Nuoret kuntajohtajat kokevat tehtäväkseen toimia mahdollistajan ja yhteensovittajan roolissa, osoittaa Tampereen
Ajankohtaista
Tältä sivulta löydät Kuntaliiton tiedotteet, uutiset ja blogit. Tutustu myös verkkolähetyksiimme Kuntaliitto LIVE -sivulla ja tapahtumiimme tapahtumakalenterissa.
Mediapalvelua tarjoavien viestintäammattilaisten tiedot löytyvät medialle-sivulta.
(Kuntaliitto tiedottaa 27.8.2015) Suomen Kuntajohtajat ry:n vuosikokous valitsi Lappeenrannassa 27.8.2015 yhdistykselle uuden hallituksen vuodelle
(Kuntaliitto tiedottaa 26.8.2015) Kuntajohtajat pitävät kuntien kustannusten karsimista kuntien kannalta hallitusohjelman tärkeimpänä kärkihankkeena
– Aamun työllisyyslukujen valossa näkyy erityisen kirkkaasti se, että uusia keinoja työttömyyden taklaamiseen todella tarvitaan, totesi oikeus- ja
(Kuntaliitto tiedottaa 24.8.2015) Suuri osa kunnista ei ole pystynyt järjestämään oppilas- ja opiskelijahuollon palveluja kokonaan vuosi sitten
(Kuntaliitto tiedottaa 21.8.2015) Kolme neljästä Manner-Suomen kunnasta tarjoaa kuntalaisille palveluseteleitä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä
(Kuntaliitto tiedottaa 20.8.2015) Suomen Kuntaliiton toimitusjohtajaksi on valittu Jari Koskinen ja varatoimitusjohtajaksi Hanna Tainio. Kuntaliiton
(Kuntaliitto tiedottaa 18.8.2015) - Kuntien tehtävien ja velvoitteiden keventämiseksi on käytävä järjestelmällisesti läpi kaikki kuntapalveluita
(Kuntaliitto tiedottaa 14.8.2015) Kuntaliitto on pääsääntöisesti tyytyväinen selvityshenkilöiden linjauksiin, etenkin ehdotukseen, jonka mukaan
(Kuntaliitto tiedottaa 12.8.2015) Valtiovarainministeriön esitys, jonka mukaan valtion toimenpiteet vahvistavat kuntataloutta ensi vuonna 450
(Kuntaliitto tiedottaa 6.8.2015) Kuntien rahoitusvastuu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista on syytä katkaista sote-uudistuksen yhteydessä
(Kuntaliitto tiedottaa 16.7.2015) Kuntalaisten arviot kotikuntansa vetovoimasta ovat muita positiivisempia kaupunkimaisissa ja ei-liitoskunnissa sekä
(Kuntaliitto tiedottaa 26.6.2015) Kuntaliiton nykyinen toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma on siirtymässä johtajaksi Kelaan. Hänen
(Kuntaliitto tiedottaa 15.6.2015) Kuntien terveydenhuollon kustannukset pysyivät edellisen vuoden tasolla vuonna 2014, selviää Kuntaliiton
(Kuntaliitto tiedottaa 12.6.2015) Nuorisotoimi, kirjasto, kulttuuritoimi ja koulut käyttävät kunnissa aktiivisimmin sosiaalisen median välineitä
(Kuntaliitto tiedottaa 12.6.2015) Suomen Kuntaliiton toimitusjohtajan ja toisen varatoimitusjohtajan toimet tulevat haettaviksi ensi tiistaina. Uudet
(Kuntaliitto tiedottaa 11.6.2015) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen pitää saada vahva valtioneuvoston vetovastuu, laaja parlamentaarinen
Kunnissa toteutettujen ja tulevien uudistusten arviointitutkimusohjelman (ARTTU2) tämän vuoden ensimmäinen kuntaseminaari järjestettiin Kuntatalolla
(Kuntaliitto tiedottaa 10.6.2015) Suomalaiset seuraavat aktiivisesti kotikuntansa päätöksentekoa viestimistä, mutta vain kolmannes ilmoittaa olevansa
(Kuntaliitto tiedottaa 9.6.2015) Kolmelle eri kuntaryhmälle hahmotellut tulevaisuuden kuntakuvat tarkastelevat vaihtoehtoisia tulevaisuuden suuntia