Puoluejohtajat Kuntamarkkinoilla:

Oppositiolta kannatusta: Kuntien pitäisi voida tuottaa sote-palveluja myös tulevaisuudessa

puoluejohtajat

Kuntamarkkinoiden perinteisessä puoluejohtajatentissä näkyi vahvasti hallitus-oppositio-asetelma, kun keskusteltiin kunta-alan kuumimmista aiheista eli sote- ja maakuntauudistuksen valmistelusta, valinnanvapaudesta sekä maakuntavaaleista.

Kuntaliitto on ottanut vahvasti kantaa sen puolesta, että kuntien pitäisi voida tuottaa sote-palveluja myös uudistuksen jälkeen. Ajatus sai kannatusta ensimmäiseksi SDP:n puheenjohtajalta Antti Rinteeltä, ja lähes kaikki oppositiopuolueiden edustajat yhtyivät toiveeseen.

– Olisi nurinkurista, jos se taho, joka palveluja on menestyksekkäästi pitkään tuottanut, ei niitä enää saisi tuottaa, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kiteytti.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto, perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari sekä kristillisdemokraattien 1. varapuheenjohtaja Tiina Tuomela olivat samoilla linjoilla.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo totesi, että yksi koko uudistuksen lähtökohta on ollut, että sosiaali- ja terveyspalveluihin pitää saada leveämmät hartiat.

– Soten järjestäminen on vienyt kunnilta paljon aikaa ja energiaa sen sijaan että ne olisivat voineet keskittyä olennaisiin kuntien tehtäviin, kuten elinvoimaan. On myös muistettava, että suurin osa palveluista hoidetaan uudistuksen jälkeenkin edelleen julkisella puolella, yksityiset toimijat tulevat mukaan vain sote-palvelujen perustasolle.

Anna-Maja Henriksson kommentoi, että ”leveät hartiat” -puhe ei ole uskottavaa niin pitkään kuin maakuntien itsehallinto on kapea.

– Jotta maakunta voisi olla aidosti isäntä, sen pitäisi saada vaikuttaa myös tulopohjaansa, Touko Aalto säesti.

Maakuntavaalien ajankohta puhutti

Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen toisti paneelin avauspuheenvuorossaan aiemmin kesällä esiin nostamansa ehdotuksen maakuntavaalien järjestämisestä yhdessä eduskuntavaalien, ja mahdollisesti myös europarlamenttivaalien, kanssa.

– Vaalien järjestäminen on suuri ponnistus niin puolueille kuin ehdokkaillekin ja samalla on huoli maakuntavaalien kiinnostavuudesta äänestäjien keskuudessa. Jos kaikki kolmet vaalit pidettäisiin samana päivänä, voitaisiin puhua oikeasta kansanvallan juhlapäivästä, Koskinen totesi.

Sosialidemokraattien Antti Rinne kannatti Koskisen ehdotusta. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen huomautti, että jos maakuntavaalit järjestetään vasta vuonna 2019, uusien maakuntien rakentaminen lykkääntyy liian myöhäiseen ajankohtaan.

Perussuomalaisten Laura Huhtasaari esitti kompromissiksi, että sekä eduskuntavaalit että maakuntavaalit järjestetään yhtä aikaa lokakuussa 2018.

”Aikataulu on särkynyt, sote parlamentaariseen valmisteluun”

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson haastoi hallitusta toteamalla, että sote-uudistuksen aikataulu on jo särkynyt, koska uudistuksen toimeenpanoa on jouduttu siirtämään seuraavalle hallituskaudelle.

– Siitäkin syystä olisi tärkeää, että uudistuksen valmistelu jatkuisi parlamentaarisesti, hän totesi.

Kaikki oppositiojohtajat yhtyivät toiveeseen. Ministeri Vehviläinen vastasi muistuttamalla, että uudistusta käsitellään parhaillaan parlamentaarisesti eduskunnassa.

 

Katso paneelin yleisökommentteja Twitterissä
Rautjärven  kunnanhallituksen pj Taina Lonka
Kangasalan hallintojohtaja Jonna Sillman-Sola

Katso tallenne paneelista

tags