Laki kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista selventää vahingonkorvauskanteiden nostamista ja käsittelyä

Laki kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista (1077/2016) tuli voimaan joulukuussa 2016. Laki perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston antamaan direktiiviin (2014/104 EU) sekä kansalliseen työryhmävalmisteluun.

Kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista ei ole aikaisemmin annettu EU-tasoista sääntelyä. Yhdenmukaisten säännösten avulla pyritään varmistamaan

• EU:n kilpailulainsääntöjen täytäntöönpano
• kilpailusääntöjen uhrien mahdollisuus saada täysi korvaus kärsimästään vahingoista sekä
• kilpailurikkomuksiin perustuvien vahingonkorvauskanteiden nostamisen helpottaminen kansallisissa tuomioistuimissa vähentämällä vahingon todistamiseen liittyviä vaikeuksia ja kustannuksia. 

Laissa on säännöksiä muun muassa

1. rikkomuksen toteavan päätöksen vaikutuksesta vahingonkorvaustuomioon,
2. kartelleja koskevasta vahinko-olettamasta,
3. seuraamusmaksusta vapautetun yrityksen yhteisvastuusta ja takautumisoikeuden rajauksesta
4. vanhentumisesta sekä
5. sovintoneuvottelusta ja -ratkaisun vaikutuksesta. 

Soveltamisalasta

Lakia sovelletaan sekä EU:n kilpailusääntöjen että kansallisten kilpailulain kieltojen rikkomisesta aiheutuneiden vahinkojen korvaamiseen suomalaisissa tuomioistumissa. Näin ollen esimerkiksi kartellien tai määräävän markkina-aseman väärinkäytön seurauksena ylihintaa maksaneet asiakkaat saavat aiempaa tehokkaammin korvauksia kärsimistään vahingoista.

Laki ei koske kilpailulain 4 a luvun kilpailuneutraliteettia koskevien sääntöjen vastaisesta toiminnasta aiheutuneen vahingon korvaamista. Niihin liittyvät mahdolliset vahingonkorvauskysymykset ratkaistaan vahingonkorvausta koskevien yleisten säännösten mukaisesti. Kilpailulain mekanismi, jolla kilpailuneutraliteettiongelmiin puututaan, on toisen tyyppinen kuin kartelleja tai markkina-aseman väärinkäyttöä koskevissa kieltosäännöksissä. Kilpailu-ja kuluttajaviraston tulee voimassa olevan kilpailulain mukaan pyrkiä ensi sijaisesti neuvotteluteitse neutraliteettisäännösten vastaisen toiminnan, menettelyn tai rakenteen poistamiseen. Viraston toimintaan ei liity kilpailulain kieltosäännöksille luonteenomaista jo tapahtuneen kielletyn toiminnan toteamista. Sääntelyn ulottaminen sellaisenaan kilpailuneutraliteettirikkomuksiin todennäköisesti vähentäisi kannustimia ryhtyä neuvottelemaan rikkomuksesta ja vaarantanut käytännössä toimivaksi koetun mekanismin. Täytäntöön pantava direktiivi ei koskenut kilpailuneutraliteettia koskevien sääntöjen vastaista toimintaa.

Rikkomuspäätöksen vaikutus vahingonkorvaustuomioon

Korvausta hakevan osapuolen ei enää tarvitse vahingonkorvausprosessissa osoittaa toimintaa kilpailulain vastaiseksi, jos kilpailuviranomainen tai tuomioistuin on tämän jo todennut. Tuomioistuimen on oma-aloitteisesti otettava vahingonkorvaustuomionsa perustaksi Kilpailu-ja kuluttajaviraston, markkinaoikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden lainvoimaisessa päätöksessään todettu kilpailuoikeuden rikkominen.

Sitova vaikutus kattaa rikkomuksen luonteen ja sen aineellisen, henkilöllisen, ajallisen ja alueellisen soveltamisalan. Vahingonkorvausasian ratkaiseminen muilta osin, kuten vahingon määrän osalta, on edelleen yleisen tuomioistuimen vapaassa harkinnassa. Asia on ollut tähän saakka oikeudellisesti epäselvä, mikä on omalta osaltaan vähentänyt vahingonkorvausten hakemista.

Kartelleja koskevan vahinko-olettaman merkitys täsmentyy oikeuskäytännön myötä

Laissa säädetään kartelleja koskevasta vahinko-olettamasta. Säännös perustuu direktiiviin, jonka mukaan kartellin oletetaan aiheuttavan vahinkoa, jollei rikkomiseen syyllistynyt muuta näytä. Kyseessä olisi kumottavissa oleva, vain kartelleja koskeva vahinko-olettama.

Vahinko-olettamaan ei sisälly prosenttiosuusolettamia vahingon määrän osalta vaan kantajan tulee osoittaa vahingon määrä. Tuomioistuimet arvioivat vahingon suuruuden oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 3 momentin mukaisesti. Lainkohdassa todetaan, että jos yksityisoikeudellisen saatavan määrästä ei ole saatavissa uskottavaa näyttöä tai se olisi saatavissa vain vaikeuksin tai asian laatuun nähden kohtuuttomilla kustannuksilla tai kohtuuttomalla vaivalla, tuomioistuin arvioi vahingon määrän.

Direktiivin mukaan kansallisten tuomioistuinten olisi huomioitava vahinkoa määrittäessään mahdollinen tietojen epäsymmetria osapuolten välillä ja se, että vahingon määrittäminen tarkoittaa sen arvioimista, kuinka markkinat olisivat kehittyneet ilman rikkomusta. Koska arviointiin sisältyy vertailu tilanteeseen, joka on itsessään hypoteettinen, arvio ei voi koskaan olla täysin tarkka.

Olettaman käytännön merkitys täsmentyy tulevina vuosina, kun sen käytöstä on soveltamiskokemusta ja tulkintaratkaisuja tuomioistumista.  Olettama voi tärkeä myös korvauskanteen nostamisen tarkoituksenmukaisuutta pohdittaessa. Se voi omalta osaltaan alentaa myös vahingonkärsijän oikeudenkäyntikuluriskiä kantajan hävitessä oikeudenkäynnin joko osittain tai kokonaan vahingon aiheutumista tai sen määrää koskevan näyttökysymyksen vuoksi.                     

Yhteisvastuu ja seuraamusmaksusta vapautettujen asema

Kilpailuoikeutta yhteisellä toiminnalla rikkoneet vastaavat vahingosta yhteisvastuullisesti, mutta seuraamusmaksusta vapautettu on yhteisvastuussa vahingosta vain omille suorille ja välillisille ostajilleen tai toimittajilleen. Muille vahinkoa kärsineille tahoille seuraamusmaksusta vapautettu on vastuussa vain, jos ne eivät pysty saamaan korvausta muilta rikkomiseen syyllistyneiltä.

Seuraamusmaksusta vapautetun yrityksen takautumisvastuuta suhteessa muihin rikkomukseen syyllistyneihin on myös rajoitettu. Korvausvelvollisten keskinäinen korvausvastuun määrä on jaettava näiden kesken ottaen huomioon kunkin korvausvelvollisen viaksi jäävä syyllisyyden määrä. Seuraamusmaksusta vapautetun vastuu muille korvausvelvollisille maksettava osuus on kuitenkin enintään sen omien suorien ja välillisten ostajien tai toimittajien kärsimän vahingon määrä.

Vastuunrajoitukset kannustavat yrityksiä ilmiantamaan kilpailuoikeudelliset rikkomukset Kilpailu-ja kuluttajavirastolle, koska ne parantavat ilmoittaneen asemaa suhteessa muihin kilpailuoikeudelliseen rikkomukseen osallistuneisiin yrityksiin.     

Vanhentuminen pitää katkaista kanteella

Laissa on kaksi rinnakkaista vanhentumisaikaa:

1. vahingonkärsijän tietoisuudesta alkava viiden vuoden kanneaika ja
2. rikkomuksen päättymisestä alkava kymmenen vuoden kanneaika.

Jos kilpailuviranomainen on aloittanut rikkomuksen tutkinnan tai muun rikkomusta koskevan menettelyn, vanhentumisajan kuluminen keskeytyy siihen asti, kunnes on kulunut vuosi lainvoimaisesta ratkaisusta tai siitä kun asian käsittely on muuten päättynyt.

Oikeus vahingonkorvaukseen ei kuitenkaan ole vanhentunut, jos korvauskanne on nostettu 10 vuoden kuluessa päivästä, jona rikkominen tapahtui tai jatkettu rikkominen päättyi tai vuoden kuluessa päivästä, jona asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai sen käsittely on muutoin päättynyt.

Vanhentumissäännöksiä sovelletaan rinnakkain, eikä saatava vanhentuisi, ennen kuin vanhentumisaika olisi kulunut umpeen jokaisen soveltuvan säännöksen perusteella.

• Vahingonkärsijä saisi siis aina hyväkseen pisimmän mahdollisen vanhentumisajan.
• Vahingonkärsijällä olisi aina käytössään vähintään vuoden kanneaika lainvoimaisen rikkomuspäätöksen jälkeen, vaikka muut vanhentumisajat olisivat jo kuluneet umpeen.

Sovintoneuvotteluihin kannustetaan

Laissa määritelty sovintoneuvottelu keskeyttää vanhentumisajan kulumisen siihen osallistuvien osalta sovintoneuvottelujen ajaksi. Lisäksi tuomioistuin voisi myös keskeyttää vireillä olevan korvauskanteen käsittelyn sovintoneuvottelujen ajaksi, kuitenkin enintään kahdeksi vuodeksi.  

Sovinto pienentää vahingonkärsijän oikeutta korvaukseen määrällä, joka vastaa sovinnon tehneen kilpailuoikeuden rikkomisen syyllistyneen osallisuutta vahingosta. Sovintokorvaus voi olla siis pienempi kuin sovinnon tehneen yrityksen mahdollinen vahingonkorvausvastuun laajuus kyseisen lain mukaan olisi. Siten sovinto voi parantaa sovinnon tehneen yrityksen asemaa suhteessa muihin korvausvastuussa oleviin yrityksiin, koska näiden takautumisoikeutta sovinnon tehnyttä kohtaan on rajoitettu. Jäljelle jäävästä korvauksesta vastuussa olevat eivät saa takautumisoikeutta sovinnon tehnyttä rikkomiseen syyllistynyttä kohtaan.

Sovinnon tehnyt rikkomiseen syyllistynyt vastaa jäljellä jäävästä korvauksesta vain, jos muut rikkomiseen syyllistyneet eivät pysty maksamaan jäljelle jäävää korvausta. Sovinnossa voidaan kuitenkin sopia, ettei sovinnon tehnyt rikkomiseen syyllistynyt vastaa jäljelle jäävästä korvauksesta, vaikka muut rikkomiseen syyllistyneet eivät pystyisi maksamaan jäljelle jäävää korvausta.               

Taloudelliseen seuraantoon perustuvasta vahingonkorvausvastuusta ei säädetty

Kilpailulain 12 §:n 2 momentissa on säädetty taloudellisesta seuraannosta kilpailuoikeuden rikkomisen johdosta määrättävien seuraamusmaksujen osalta.

Taloudellinen seuraanto on EU:n tuomioistuinkäytännössä kehittynyt ja kilpailuoikeudessa vakiintunut periaate, jonka mukaan tietyssä tilanteessa seuraamusmaksu määrätään muun kuin rikkomukseen syyllistyneen oikeushenkilön maksettavaksi.

Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että rikkomukseen syyllistynyt oikeushenkilö on lakannut, mutta toinen oikeushenkilö jatkaa sen liiketoimintaa. Rikkomukseen syyllistynyt on voinut esimerkiksi myydä liiketoimintansa liiketoimintakaupalla, ja myyjäyhtiö on sen jälkeen purkautunut. Liiketoimintaa jatkanut voi joutua vastuuseen seuraamusmaksusta, jotta seuraamusmaksua ei voisi kiertää yritysjärjestelyillä.

Taloudellista seuraantoa sovelletaan sekä Suomessa ja EU:ssa kilpailuoikeuden julkisoikeudellisessa täytäntöönpanossa, mutta taloudellisesta seuraannosta ei ole säädetty kilpailuoikeudellisissa vahingonkorvauksissa.

Edellä mainituista syitä mietintövaiheessa asiaa valmisteleva työryhmä päätti esittää, että kansalliseen lakiin sisällytettäisiin taloudellista seuraantoa koskeva säännös kilpailuoikeudellisissa vahingonkorvauksissa.  

 Laissa ei kuitenkaan säädetä taloudellisesta seuraannosta kilpailuoikeudellisissa vahingonkorvauksissa vaan asia jää oikeuskäytännön varaan. 

Säätämisestä luovuttiin muun muassa sen vuoksi, ettei direktiivi edellytä taloudellisesta seuraannosta säätämistä eikä taloudellisesta seuraannosta kilpailuoikeudellisten vahingonkorvausten puolella ole EU-sääntelyä eikä oikeuskäytäntöä. 

Talousvaliokunta mietinnössään totesi, että taloudellista seuraantoa koskeva erillissäännös ei todennäköisesti selventäisi oikeustilaa tavoitellusti ja edellyttäisi ainakin laajaa vaikutusarviointia. Lisäksi valiokunta kiinnitti huomiota siihen, ettei nykytila estä tuomioistuinta soveltamasta taloudellisen seuraannon periaatetta.

Toivottavasti oikeuskysymykseen saadaan korkeimman oikeuden kannanotto asfalttikartellioikeudenkäynnin yhteydessä. Maaliskuussa 2017 ei ole tiedossa, myöntääkö KKO asfalttikartellioikeudenkäynnin asianosaille niiden pyytämät muutoksenhakuluvat vai ei ja mihin oikeuskysymyksiin mahdollinen muutoksenhakulupa kohdistuisi. 

Muualla verkossa

Laki kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista 1077/2016
Finlex