Maksuttomuus ei välttämättä ratkaise varhaiskasvatukseen osallistumista

kysely

Maksuton varhaiskasvatus ei välttämättä lisää osallistumista. Myös kustannusten osalta palvelujen järjestäminen voi muodostua haasteelliseksi. Tiedot käyvät ilmi Kuntaliiton tekemästä kartoituksesta, johon osallistuivat kaikki 19 maksuttomassa varhaiskasvatuskokeilussa mukana olevaa kuntaa.

Hallitus käynnisti elokuussa kuntakokeilun 5-vuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Kokeilulla on tarkoitus selvittää, miten maksuttomuus vaikuttaa 5-vuotiaiden varhaiskasvatukseen osallistumiseen ja vanhempien työssäkäyntiin.

Kuntaliitto selvitti kokeiluun osallistuvilta kunnilta, onko maksuttomuus lisännyt varhaiskasvatukseen osallistumista, jatkaako kunta maksuttomuutta kokeilun jälkeen ja miten yksityisessä varhaiskasvatuksessa olevat lapset on huomioitu. Kartoituksessa selvitettiin myös kuntien näkemyksiä siitä, onko maksuttomuus merkittävä keino lisätä osallistumista.

Kokeilu ei kata yksityisiä palveluja

Kokeilukunnissa 5-vuotiaiden lasten osallistuminen varhaiskasvatukseen oli noussut keskimäärin 1,7 prosenttia verrattuna vastaavaan ajankohtaan viime vuonna. Yleisesti varhaiskasvatukseen osallistuvien 5-vuotiaiden määrä väheni ajanjaksolla seitsemässä kunnassa. Kaikkiaan maksuttomaan varhaiskasvatukseen kokeilukuntien 5-vuotiaista lapsista osallistui 94,6 prosenttia. Kolmessa kunnassa kaikki 5-vuotiaat olivat mukana varhaiskasvatuksessa.

Kolmea kuntaa lukuun ottamatta maksuttomuus mahdollistettiin kokeilun osalta myös yksityisellä puolella. Valtion avustus ei koskenut yksityistä palvelutoimintaa, joten kunnat rahoittavat kompensaation itse.

Maksuttomuus ei lisännyt osallistumista

Lähes 70 prosenttia kokeilukunnista kertoi, että varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrässä ei tapahtunut kasvua 5-vuotiaiden osalta. Kuntaliiton kehittämispäällikkö Jarkko Lahtisen mukaan kartoituksen perusteella voikin sanoa, että maksuttomuus ei ainakaan vielä ole merkittävästi lisännyt osallistumista.

- Kokeilukunnissa suhtaudutaan varhaiskasvatuksen osallistumisen lisäämiseen maksuttomuuden kautta yleisesti haastavana, eikä suurin osa kunnista pidä juuri maksuttomuutta ratkaisevana tekijänä. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakia muutettiin vuonna 2018, joten varhaiskasvatus on jo nyt maksutonta monille perheille. 

Lahtisen mukaan osallistumisen lisäämiseen olisikin syytä pohtia muita keinoja.

-Mikäli osallistamista halutaan lisätä, tulee väistämättä pohtia myös kotihoidontuen ja perhevapaiden uudistamista.

Viidessä kunnassa on tehty päätös, että 5-vuotiaiden 20 viikkotunnin maksuton varhaiskasvatus jatkuu kunnan rahoittamana kokeilun jälkeen. Yhdessä kunnassa maksuttomuus ei jatku ja 13 kuntaa ei ole vielä tehnyt ratkaisua.

Hallituksen kuntakokeilu päättyy heinäkuussa 2019. Hallitus on jo päättänyt uuden vastaavan kokeilun aloittamisesta, vaikka nykyinenkin on vielä alkuvaiheessa.

Kuntaliiton asiantuntijat, jotka voivat kertoa lisää