Iin kunta palkittiin Euroopan ilmastomyönteisimpänä

Iin kunta on palkittu ilmastomyönteisimpänä kuntana koko Euroopassa. Palkinto tuli RegioStars 2017 -kilpailussa ja se julkistettiin tiistaina 10.10.2017 Brysselissä. Ii voitti kilpailun Energiaunioni: ilmastonmuutos -kategorian.

Palkinto tuli nyt Innovatiiviset vähähiiliset palvelut -projektista, jonka toteuttavat yhteistyössä Iin Micropolis Oy ja PROTO – Pohjois-Suomen muotoilijat ry.

Iin kunnan tiedotteessa kerrotaan, että kuntalaiset ovat kehittäneet muun muassa sähköisiä asiointipalveluita, joukkoliikennettä, kuntakeskuksen kaavoitusta sekä yritysten Paikallista -ympäristölupauksen käyttöönottoa erilaisten kokeilujen, kilpailujen ja työpajojen avulla.

- Ratkomme Iissä globaalia ongelmaa tavalla, joka voidaan monistaa mihin tahansa pieneen kuntaan. Edustamme kokomme puolesta valtaosaa Euroopan kunnista. Pärjäsimme kilpailussa luultavasti osittain myös siksi, pohtii PROTO- Pohjois-Suomen muotoilijat ry:n toiminnanjohtaja Johannes Helama.

Finalistien joukossa myös Sastamala ja Helsinki

Parhaita käytäntöjä ympäri Eurooppaa etsivä RegioStars -kilpailu on vuosittainen ja se järjestettiin nyt kymmenttä kertaa. Yhteensä kilpailuun osallistui 103 hanketta, joista 24 valittiin finalistien joukkoon. 

Palkintoja jaettiin viidessä eri kategoriassa: Älykäs erikoistuminen pk-yritysten innovoinnissaEnergiaunioni: ilmastonmuutos, Naisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen ja aktiivinen osallistuminenKoulutus ja CityStar: digitaalistuvat kaupungit.

Iin lisäksi kilpailun finalisteihin ylsivät Suomen kunnista myös Sastamala ja Helsinki. 

Sastamalan koulutuskuntahtymän 3D-tulostuksen osaamiskeskittymä Pirkanmaalla -hanke ylsi viiden parhaan joukkoon Älykäs erikoistuminen pk-yritysten innovoinnissa -kategoriassa. Saman kategorian finaaliin ylsi myös Science Link -hanke, jossa Suomi oli mukana yhdessä Baltian maiden, Puolan, Saksan, Ruotsin ja Tanskan kanssa. Helsinki puolestaan kilpaili SOHJOA-robottibussiprojektilla finaalissa CityStar: digitaalistuvat kaupungit -kategoriassa.

RegioStars 2017 -kilpailuun voivat osallistua hankkeet, jotka ovat saaneet EU-rahoitusta. Pohjois-Pohjanmaan liitto on myöntänyt Innovatiiviset vähähiiliset palvelut -projektille tukea Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

Parhaillaan vietetään EU:n alueiden ja kuntien teemaviikkoa.

Iin kunnan tiedote

Löydä lisää sisältöä samoista teemoista

Tule mukaan norminmurtajien joukkoon!

Mitä normeja tarkalleen ottaen voisi keventää? Murrettavien normien keräämisen hetki on nyt! Kuntaliitto kutsuu norminkeruuseen jokaista kaupunkia ja kuntaa, sen viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä.​ Tutustu norminmurtajat-kokonaisuuteen.