

Uudistuvat, erilaistuvat ja elinvoimaiset kunnat: tutustu Kuntaliiton ehdotuksiin hallitusohjelmakirjauksiksi
Eduskuntavaalit ovat myös kuntavaalit. Kokosimme kuntakentän 13 kärkitavoitetta kevään hallitusohjelmaneuvotteluihin.
Vuoden 2017 Kumppanuuspäivä järjestetään 18. lokakuuta Kuntatalolla Helsingissä. Kumppanuuspäivä kokoaa ihmisiä kansalaisjärjestöistä, yrityksistä, kunnista ja valtionhallinnosta sekä politiikan, tutkimuksen ja kehittämisen parista keskustelemaan kumppanuudesta ja sen mahdollisuuksista. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen avaa perinteeksi muodostuneen tapahtuman.
Kumppanuuspäivän pääteemana tänä vuonna on hyvinvointi ja turvallisuus. Teemaan sukelletaan eri näkökulmista. Pääpuhuja, professori emerita Briitta Koskiaho, avaa puheenvuorossaan kumppanuuden sosiaalipolitiikkaa. Päivän aikana tarkastellaan kumppanuutta sekä yrittäjien että yhdistysten näkökulmasta ja kuullaan kannustavia esimerkkejä kumppanuuden edistämisestä mm. maaseudun arjen sujuvuuden ja turvallisuuden, nuorten työllistämisen sekä kylätoiminnan näkökulmasta.
Seminaarin yhteydessä voit tutustua oikeusministeriön Demokratiapalkinnon sekä valtiovarainministeriön Avoin hallinto -hankkeen demokratiatunnustuksen 2017 saajiin. Vuonna 2017 sekä palkinnon että tunnustuksen teemana oli kumppanuus.
Tutustu Kumppanuuspäivän ohjelmaan Kuntaliiton tapahtumakalenterissa ja ilmoittaudu mukaan 10.10. mennessä:
Kumppanuudella hyvinvointia ja turvaa, ohjelma ja ilmoittautuminen
Tilaisuus on maksuton ja sitä voi seurata myös kunta.tv:n toteuttaman suoran lähetyksen kautta.
Kumppanuuspäivän järjestää Maaseutupolitiikan neuvosto yhdessä Suomen Kuntaliiton ja oikeusministeriön kanssa.
Eduskuntavaalit ovat myös kuntavaalit. Kokosimme kuntakentän 13 kärkitavoitetta kevään hallitusohjelmaneuvotteluihin.