Yksityisistä teistä annetun lain muuttaminen (185/2003)

Tieosakkaiden oikeutta rajoittaa tien käyttöä muilta kuin tieosakkailta on yksityistielaissa täsmennetty ja tien käyttämistä muiden kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen ei saa kieltää valtion taikka kunnan avustaessa tienpitoa.

​Eduskunta on hyväksynyt lain yksityisistä teistä annetun lain muuttamisesta (HE 163/2002 vp.). Lait on vahvistettu 28.2.2003 ja ne tulevat voimaan 1.4.2003. Lainmuutokset ovat yleiskirjeen liitteenä (N:o 185/2003).

Valtion taikka kunnan avustaessa muunkin kuin yksityisistä teistä annetun lain perusteella tiekuntaa tai tieosakkaita yhteisesti tien kunnossapidossa, parantamisessa tai rakentamisessa ei tien käyttämistä muiden kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen saa kieltää. Edellytyksenä on, että avustus osoitetaan tiekunnalle ja muissa tapauksissa tieosakkaille yhteisesti ja että avustus annetaan tienpitoon. Koska tällä ei tarkoiteta kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain mukaisia avustuksia, jotka annetaan yksityiselle maanomistajalle (tieosakas), ei muutosta nykytilanteeseen käytännössä tule.

Tieosakkaat tai tiekunta voivat kieltää yleisesti moottori- tai hevosajoneuvoilla tapahtuvan tien käytön. Tieosakkaiden tai tiekunnan lupa tarvitaan tien käyttämiseen sellaiseen muun kuin tieosakkaan järjestämään toimintaan, joka selvästi lisää tien kunnossapitokustannuksia, tai muun kuin tieosakkaan hyväksi tapahtuviin tilapäisiin kuljetuksiin, työhevosella tapahtuvia maa- ja metsätalouden kuljetuksia lukuun ottamatta.

Käyttömaksu voidaan määrätä toiminnan järjestäjälle ja yksityistielain 24 §:ssä tarkoitettua tien tekemisen korvausta on erikseen vaadittava.

Tämä yleiskirje pyydetään antamaan tiedoksi kuntien tielautakunnille (vastaaville toimielimille).

Lisätiedot:
Markku Fagerlund, p. (09) 771 2400

Liite
Laki yksityisistä teistä annetun lain muuttamisesta (185/2003)

Yksityisistä teistä annetun lain muuttaminen (185/2003)

Tien sulkeminen muiden kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvalta liikenteeltä

Yksityistielain johtava periaate on, että valtion tai kunnan avustaessa yksityistielain mukaan yksityisen tien tienpitoa, ei tien käyttämistä muiden kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen saa kieltää sinä ajanjaksona, jota avustus koskee. Kielto koskee siis sitä avustusvuotta, jona tie saa kunnossapitoavustusta taikka vuotta, jona kunta mahdollisesti vastaa kustannuksellaan tällaisen tien kunnossapidosta. Tien aukipitämistä koskeva periaate on voimassa myös kymmenen vuoden ajan viimeisen avustuserän nostamisesta taikka kunnan tekemän työn päättymisestä, jos kunta on antanut avustusta yksityistien tekemiseen tai tehnyt tien kokonaan tai osaksi kunnan varoilla.

Säännöllisen liikenteen harjoittamiseen ja jatkossa myös tien käyttämiseen sellaiseen toimintaan, joka selvästi lisää kunnossapitokustannuksia, tarvitaan tällöinkin tiekunnan tai tieosakkaiden lupa.

Valtionavustus yksityisteiden tekemiseen on lakannut jo vuoden 1996 alusta. Mainitun lain voimaantulosäännöksen mukaan tien käyttämistä muuhun kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuviin kuljetuksiin ei saa kieltää kymmenen vuoden aikana viimeisen, tien tekemisen avustuserän nostamisesta lukien. Kun nykyisin valtionavustusta voidaan myöntää paitsi yksityistien kunnossapitoon myös sen parantamiseen, täsmentyy laki nyt niin, että tien aukipitämistä koskeva velvoite käsittää sekä kunnan kunnossapidon, tekemisen ja parantamisen avustuksen että valtion kunnossapidon ja myös valtion parantamisen avustuksen.

On kuitenkin syntynyt epäselvyyttä siitä, mitä avustuksia lopulta tien aukipitämistä koskevat velvoitteet tarkoittavat. Korkeimman oikeuden ratkaisussa vuodelta 1991 tosin jo katsottiin, etteivät valtion metsänparannusvaroista yksityistien rakentamiseen myönnetyt tilakohtaiset lainat ja avustukset olleet sellaisia yksityistielain 96 §:n 3 momentissa tarkoitettuja valtion avustuksia, joiden saaminen estäisi tiekuntaa määräämästä tielle saman lain 80 §:n 1 momentissa mainittuja käyttörajoituksia.

Kun tie voi saada avustusta myös muuten (lähinnä työllisyyslain, kuntalain, alueiden kehittämisestä annetun lain ja uusjakojen tukemisesta annetun lain nojalla) kuin edellä mainituista metsänparannusvaroista, täsmentyy laki nyt niin, että valtion tai kunnan avustaessa yksityistielain tai muun lain perusteella tiekuntaa taikka tieosakkaita yhteisesti tien kunnossapidossa taikka edellä mainitulla tavalla tien tekemisessä tai parantamisessa, tien käyttämistä muuhun kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen ei saa kieltää sinä ajanjaksona, jota avustus koskee.

Sen sijaan oikeuteen rajoittaa liikennettä ulkopuolisilta taikka sulkea tie ei vaikuta avustus, jonka mahdollisesti tiekunnan osakasmaanomistaja saa kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain nojalla, koska siinä avustuksen saajana ei ole tiekunta taikka tieosakkaat yhteisesti.

Käytännössä tien aukipitämistä koskeva periaate kuntien kannalta tarkoittaa sitä, ettei avustusta saavalle tielle saa laittaa tienkäytön rajoittamista koskevia liikennemerkkejä taikka puomeja. Niiden asettamiseenhan on saatava kunnan suostumus. Ainoastaan jos muusta kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvasta liikenteestä aiheutuu huomattavaa haittaa (esimerkiksi liikenneturvallisuuden heikkenemisen, melun taikka pölyn takia) kiinteistön tai rekisteriyksikön omistajille, voidaan jatkossakin kunnan suostumuksella myös avustusta saavalla tiellä muiden kuin tieosakkaiden tienkäyttö kieltää tai sitä rajoittaa. Kynnys suostumuksen antamiseen tässä tapauksessa on kuitenkin pikemminkin korkealla kuin alhaalla.

Yksityisen tien käyttäminen toimintaan, joka selvästi lisää tien kunnossapitokustannuksia

Yksityisteihin kohdistuu pysyvän liikennetarpeen lisäksi usein vapaa-ajan liikennetarpeita esimerkiksi marjastamisen, sienestämisen, kalastamisen, metsästyksen taikka retkeilyn johdosta. Myös ratsastus ja ravitoiminta yksityisteillä on lisääntynyt. Niiden osalta kysymys yksityistien käyttämisestä on liittynyt niin sanottuihin jokamiehenoikeuksiin. Niiden mukaan jokaisella on oikeus liikkua toisen maalla satunnaisesti ja haittaa aiheuttamatta ilman, että hän tarvitsee siihen erikseen maanomistajan luvan.

On katsottu yleisesti, että yksityisiä teitä voidaan käyttää jokamiehenoikeuden nojalla kävelyyn, hiihtämiseen, pyöräilyyn ja rajoitetusti myös ratsastukseen. Joka luvattomasti sen sijaan käyttää toisen pihamaata kulkutienään tai ottaa haltuunsa toisen hallinnassa olevaa maata, syyllistyy hallinnan loukkaukseen. Sellaisena ei pidetä tekoa, josta on aiheutunut ainoastaan vähäistä haittaa. Verrattuna esimerkiksi kävelyyn taikka hiihtämiseen jättää ratsastus usein jälkensä tien pintaan. Laajamittainen ratsastus voi myös vaurioittaa tietä siten, että se lisää merkittävästi tienpidon kustannuksia.

Ratsastus- ja ravitoimintaa harjoittavan kiinteistön ollessa yksityisen tien osakas otetaan ratsastamisesta ja ravitoiminnasta johtuva tien käyttö huomioon kiinteistön tieyksikköjaossa. Muiden kuin tieosakkaiden ratsastaminen voi perustua joko jokamiehenoikeuteen taikka tienpitäjän suostumukseen.

Tulkintaongelmia ei ole ollut moottorikäyttöisten ajoneuvojen taikka hevosajoneuvojen käytöstä yksityistiellä, siitä päättävät tiekunta taikka tieosakkaat. Hevosajoneuvo on hevosen vetämä vaunu taikka reki. Tiekunta taikka tieosakkaat voivat myös yleisesti kieltää kaikilla taikka joillakin moottori- taikka hevosajoneuvoilla tapahtuvan tien käytön tai työkoneiden kuljettamisen niiltä, joilla ei ole oikeutta tiehen. Tähän ei muutosta tule.

Myös muu toiminta kuin ratsastaminen, kuten järjestetyt pyöräilytapahtumat, urheilukilpailut ja muut tapahtumat lisäävät yksityisteiden käyttöä. Esimerkiksi kilpailujen järjestämisestä on käytännössä voitu sopia tiekuntien kanssa, sen sijaan ratsastaminen on aiheuttanut runsaasti käytännön ongelmia.

Yksityistielain 80 §:n 1 momentti muuttuu niin, että muun kuin tieosakkaan järjestämään toimintaan, joka selvästi lisää tien kunnossapitokustannuksia, tien käyttäjä tarvitsee luvan. Lainkohta muuttui hallituksen esityksestä eduskunnassa liikennevaliokunnan mietinnön mukaisesti. Tarkoituksena ei ole muuttaa jokamiehenoikeuksien nykyistä sisältöä eikä laajuutta. Jokamiehenoikeuden mukaiseen kulkemisoikeuteen kuuluu, että käyttö tapahtuu mahdollisimman haitattomasti. Luvanvaraisuuden perusteena edellytetään selvää lisäkustannusta, joka aiheutuu tien kunnossapidolle. Täten aiheutunut haitta on selkeästi todennettavissa.

Työhevosilla tapahtuvilla maa- ja metsätalouden kuljetuksilla on kuitenkin oikeus käyttää yksityistietä, vaikkei kuljetusta suoritettaisi tieosakkaan hyväksi. Useimmiten hevosmetsuri on kuitenkin suorittamassa työtä jonkun tieosakkaan hyväksi kulkiessaan työkohteeseensa. Perusteena tälle oli se, että hevosmetsureilla pitää olla mahdollisuus valita lyhyin mahdollinen matka ammattinsa harjoittamiseksi työkohteeseensa.

Luvan tilapäiseen tien käyttämiseen voi antaa tieosakas taikka, jos osakkaat muodostavat tiekunnan, toimitsijamies tai hoitokunta. Sen sijaan luvan säännölliseen toimintaan antavat tieosakkaat taikka tiekunta. Tien käyttämisestä voidaan periä yksityistielain 26 §:n mukainen käyttömaksu kuljetuksen taikka toiminnan järjestäjältä. Toiminnan järjestäjänä voi siis olla esimerkiksi kalastuskilpailun, urheilukilpailun, metsästyksen taikka ratsastustoiminnan järjestäjä. Aikaisemmin mainituille järjestäjille ei ole voitu suoraan määrätä maksua kaikkien tien käyttäjien puolesta. Muutos helpottaa käytännössä suuresti maksun perintää.

Käyttömaksun suuruudesta taikka lisäkustannusten korvaamisesta vaikkapa työsuorituksella voidaan sopia. Jos joku, jolla ei ole oikeutta tiehen, käyttää lain vastaisesti tietä, hän on velvollinen vaadittaessa suorittamaan tien käytöstä käyttömaksun sekä, jos tie on vaurioitunut, korvaamaan vahingon.

Kunnan tielautakunta voi päättää toimituksessa mahdolliset erimielisyydet niin tien käytöstä kuin siitä johtuvista käyttömaksuista, ei kuitenkaan korvauksia, jos asiassa vaaditaan rangaistusta. Tuolloin myös korvausta koskevat vaatimukset käsitellään yleisessä tuomioistuimessa.

Jos tieosakas tai hoitokunta taikka toimitsijamies epää luvan tien tilapäiseen käyttämiseen taikka toimintaan, ei tästä päätöksestä voi erikseen hakea muutosta kunnan tielautakunnalta. Valitukset tielautakunnalle menevät tiekunnan kokouspäätöksen kautta. Sen sijaan tien käyttäjä taikka toiminnan järjestäjä voivat erimielisyysasiana saattaa asian lautakunnan käsiteltäväksi. Toimielimen päätös menee heti täytäntöön ja tien käyttäjä voi ensi vaiheessa pyytää poliisia puuttumaan asiaan kuten nykyäänkin, ei kunnan viranomaista.

Oikeuskäytäntö tulee aikanaan täsmentämään sen, missä tapauksessa muun kuin tieosakkaan järjestämä toiminta lisää selvästi tien kunnossapitokustannuksia. Eduskunnan mukaan lisäkustannusten tulee olla selviä ja aiheutuneen haitan selkeästi todennettavissa. Toisaalta myöskään nykyistä jokamiehenoikeuksien sisältöä taikka laajuutta ei ole tarkoitus muuttaa. Varovaisestikin voidaan siten katsoa, että jatkuva, usein ratsastustallien taloudellisessa hyötymistarkoituksessa järjestämä ja useammalla hevosella tapahtuva tien käyttäminen jäisi jokamiehenoikeuden ulkopuolelle ja vaatisi näin tieosakkaiden tai tiekunnan luvan.

Tien käytön kieltäminen tai rajoittaminen

Jos avustettavalla tiellä muusta kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvasta liikenteestä aiheutuu huomattavaa haittaa kiinteistön tai rekisteriyksikön omistajalle, voidaan kunnan suostumuksella muiden kuin tieosakkaiden tienkäyttö kieltää tai sitä rajoittaa yksityistielain 96 §:n 1 momentin mukaan. Antaessaan suostumusta tien käytön kieltämiseen tai rajoittamiseen kunta antaa samalla myös tieliikennelain 51 §:n 2 momentissa tarkoitetun suostumuksen liikenteen ohjauslaitteen asettamiseen.

Tieliikennelain 51 §:n 2 momentin mukaan tiekunta taikka tieosakkaat asettavat pysyvän liikenteenohjauslaitteen yksityistielle saatuaan siihen kunnan suostumuksen. Kunta ei saa evätä suostumusta ilman pätevää syytä. Käytännössä yleinen läpiajokielto edellyttää sitä osoittavan liikennemerkin asettamista tielle.

Kunnissa ei mainittujen suostumusten antajana yleensä ole tielautakunta vaikka sekin on mahdollista, vaan valtuuston hyväksymässä johtosäännössä määrätty muu toimielin (usein tekninen lautakunta taikka viranhaltijakin). Useimmiten molemmat suostumukset käsittelee ja antaa kuitenkin sama kunnan toimielin. Miten sitten suostumuksen antaminen käytännössä tapahtuu?

Suostumusten antaminen kunnassa tapahtuu kuten aikaisemminkin kuntalain mukaisesti, näin myös valitustiet menevät sen mukaan (oikaisuvaatimus ja kunnallisvalitus hallinto-oikeuteen). Kun kunta antaa yksityistielain 96 §:n mukaisen suostumuksen, tulee kunnassa samalla tehdä päätös tieliikennelain 51 §:n mukaisesta suostumuksesta. Koska yksityistielain 96 §:ssä säädetyt kriteerit suostumuksesta kieltää taikka rajoittaa muiden kuin tieosakkaiden liikenne ja toisaalta tieliikennelain 51 §:ssä säädetyt kriteerit kunnan suostumuksesta asettaa pysyvä liikennemerkki yksityistielle ovat erilaiset, ei ensiksi mainittu suostumus korvaa toista.

Molemmat suostumukset annetaan jatkossakin, mutta niiden antaminen kunnassa tulee kuitenkin järjestää niin, että ne annetaan samaan aikaan. Kun kriteerit ovat erilaiset, voivat myös suostumuspäätökset periaatteessa olla erilaiset. Olisi kuitenkin poikkeuksellista, että jos kunta katsoisi, että edellytykset yksityistielain 96 §:n mukaiselle suostumuksen antamiselle olisi, mutta kunta (mahdollisesti sama taikka eri kunnan toimielin) toisaalla katsoisi, että tieliikennelain 51 §:n mukaista suostumusta ei voida antaa. Tulkinta voidaan johtaa myös muutetun lain 101 a §:n sanamuodosta: "… kunta antaa samalla myös …. suostumuksen …".

Tuleeko tiekunnan taikka tieosakkaiden hakea erikseen tieliikennelain 51 §:ssä tarkoitettua suostumusta? Kun kunta yksityistielain 101 a §:n mukaan samalla antaa mainitun suostumuksen, voidaan katsoa, ettei sitä erikseen tarvitse hakea. Kunnan tulee käsitellessä ja antaessa yksityistielain 96 §:n mukaisen suostumuksen liikenteen rajoittamiseen taikka kieltämiseen avustusta saavalla tiellä samalla antaa tieliikennelain 51 §:n 2 momentissa tarkoitettu suostumus. Tästä huolimatta tiekunta taikka tieosakkaat voivat hakea nykyiseen tapaan suostumusta liikenteen ohjauslaitteen asettamiseen.

Hallituksen esityksen perusteluissa todetaan lisäksi, että kunnan antaessa suostumuksen (tuossa yhteydessä tosin kaavailtua kunnan suostumusta yleiseen kieltoon vaikkapa ratsastukseen yksityistiellä, mikä ei siis toteutunut) se tarkistaisi samalla, että tiekunnan taikka tieosakkaiden päätöstä ei ole saatettu tielautakunnan ratkaistavaksi. Suostumuksen kunta antaisi siis vasta, jos valitusta taikka hakemusta tielautakuntaan ei asiassa ole tehty.

Hallituksen esityksen näkemystä ei voida tältä osin pitää oikeana ja perusteltuna, ensiksi koska yksityistielain 90 §:n mukaan tiekunnan kokouksen liikennemerkin asettamista koskeva päätös menee heti täytäntöön. Mahdollisesta valituksesta huolimatta tiekunnan myönteinen päätös on siis jo olemassa. Toiseksi menettely olisi tarpeettoman jäykkää, nykyään kunnat ovat voineet myöntää suostumuksia liikennemerkin asettamiseen jopa ennakkoon, pelkästään toimielimen hakemuksesta (toimielimellä on oikeus käyttää tiekunnan puhevaltaa ja edustaa sitä viranomaisissa). Menettely on näin joustava ja sitä voidaan myös jatkaa, koska hallituksen esityksessä todettu ei ole sitovaa lainsäädäntöä. Luonnollisesti liikenteenohjauslaite voidaan asettaa tielle vasta kun tiekunnan myönteisen päätöksen lisäksi myös kunnan suostumus siihen on annettu.

Muiden kuin avustusta saavien teiden kohdalla edellä käsiteltyä tulkintaongelmaa ei sen sijaan ole. Yksityistielain uuden 101 a §:n mukaan molempien suostumusten antaminen samalla koskee vain avustusta saavia teitä.

Avustusta saamattomille teille voidaan asettaa pysyvä liikenteenohjauslaite, kun tiekunnan taikka tieosakkaiden päätös siihen on olemassa ja kun kunta on myöntänyt sen asettamiseen suostumuksen. Luonnollisesti tiekunnan taikka tieosakkaiden on erikseen myös haettava kunnalta suostumusta.

Tilusjärjestelyt yksityistietoimituksessa

Mahdollisuus suorittaa tietoimituksen yhteydessä tilusvaihto tai alueen siirtäminen kiinteistöstä toiseen laajenee lainmuutoksella. Näitä tilusjärjestelyjä voidaan suorittaa muissakin tapauksissa kuin järjestelytarpeen aiheutuessa tieoikeuden myöntämisestä uutta tietä varten tai tien tekemisestä. Tietoimituksen toimitusmiehillä on mahdollisuus päättää eräissä tapauksissa tilusjärjestelyjen suorittamisesta, vaikka kukaan asianosaisista ei sitä vaatisikaan.

Alueellisen tietoimituksen hakeminen

Vuoden 2001 alusta yksityistielakiin lisättiin niin sanottu alueellinen tietoimitus. Se voidaan suorittaa tietyllä alueella muun muassa silloin kun alueen liikenteellisten olosuhteiden muuttumisen vuoksi on tarpeen järjestellä tieoikeuksia vastaamaan muuttuneita olosuhteita.

Kun alueellisella tietoimituksella pyritään yleisen tien liikenneturvallisuuden ja välityskyvyn edistämiseen taikka rautatien tasoristeyksien vähentämiseen tai poistamiseen, alueellisen tietoimituksen suorittamista saa hakea jatkossa myös yleisen tien taikka radanpitäjä.

Tien tekemisen kustannuksista määrääminen

Yksityistielain 24 §:n mukaan voidaan tietyin perustein se, joka on saanut oikeuden tiehen, velvoittaa maksamaan kohtuullinen korvaus tien tekemisen kustannuksista. Lainkohtaa muutettiin viimeksi vuonna 2001. Nyt sitä täsmennetään siten, että korvaus tien tekemisen kustannuksista määrätään vain erikseen sitä vaadittaessa ja se määrätään maksettavaksi tiekunnalle taikka tieosakkaille yhteisesti. Jolleivät toimituksessa läsnä olevat tieosakkaat muuta sovi ja jos tiekuntaa ei ole perustettu, korvaus on myös ositeltava osakkaiden kesken tieyksikköjen mukaisessa suhteessa tai muun kohtuullisen perusteen mukaan.

Yksityistielain 24 §:ää täsmennetään myös niin, että korvausta koskeva asia ratkaistaan aina samassa yhteydessä, jossa oikeus tiehen annetaan. Myös aikaisempi tulkinta on ollut sama, joten muutosta siihen ei lainmuutoksella tule.

SUOMEN KUNTALIITTO

Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja

Markku Fagerlund, pienkunta-asiain päällikkö