Asiantuntijapalvelut

Sivuston asiantuntijasisällöt listattuna.

Suomella on edessä kaksoishaaste: toisaalta suuri rakenteellinen työttömyys ja toisaalta tulevaisuudessa kiristyvä kilpailu osaavasta työvoimasta. Näihin vastaamiseksi työmarkkinoiden tulee toimia joustavasti. Nykyisiä toimintamalleja on tarkasteltava uudelleen ja toimijoiden välistä yhteistyötä on

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) on yhteistoimintamalli, jossa kunta, TE-toimisto ja Kela yhdessä arvioivat työttömien palvelutarpeet, suunnittelevat työllistymisen edistämiseksi tarkoituksenmukaiset palvelukokonaisuudet sekä vastaavat työllistymisen etenemisestä ja

Työmarkkinatukea koskevat viimeisimmät saatavilla olevat seurantatiedot työmarkkinatuen saajista ja heidän osallistumisestaan aktivointitoimenpiteisiin vuodesta 2011 lähtien ovat saatavilla Kelan sivuilla www.kela.fi/kelasto. Sivuilta löytyvät myös kuntien rahoitusosuudet työmarkkinatuesta. Kuntien

Kuntien lakisääteinen työllistämisvastuu on rajattu. Vapaaehtoinen toiminta työllisyysasioissa on kuitenkin hyvin laajaa ja monipuolista. Kuntien peruspalvelut omalta osaltaan edistävät kuntalaisten työllistymisedellytyksiä. Kuntien rahoitus ja osallistuminen nuorten ja pitkäaikaistyöttömien

USO-kunnissa konserneja ohjataan napakasti, johtamisjärjestelmiä rohkeasti uudistaen. Onnistunut konserniohjaus lisää demokratiaa ja saa strategian tavoitteet mukaan konserniyhteisöjen toimintaan. Syksyn USO Uuden sukupolven organisaatiot -verkoston maaseutumaiset kunnat, kehyskunnat ja

Tapauksessa on ollut kysymys siitä, että virkaa hakenut opettaja nosti käräjäoikeudessa kanteen kuntaa vastaan ja vaati muun muassa tasa-arvolain mukaista hyvitystä, koska ei tullut valituksi. Henkilö oli toiminut näin aiemminkin. Opettaja oli ollut taidoltaan virkaan valittua henkilöä

Maakunnan liitto on alueensa lakisääteinen kuntayhtymä, jossa jokaisen kunnan on oltava jäsenenä. Maakunnan liitto on alueensa merkittävin edunvalvoja. Liitoilla on kaksi lakisääteistä päätehtävää: alueiden kehittäminen ja maakuntakaavoitus. Vuoden 2011 alusta manner-Suomessa ​on 18 maakuntaa

Vuoden 2017 ARTTU2-kuntalaiskysely lähetettiin postikyselynä 32 450 kuntalaiselle maalis-toukokuussa 2017. Vastanneita oli 11 856 ja vastausprosentti 36,5 %.Kyselyn kohdejoukkona oli kuntalaisotokset 40 kunnassa. Kuntakohtaisia perustuloksia on saatavissa seuraavista kunnista: Askola, Espoo, Hattula

Kunta.fi käyttäjäyhteisö muodostuu kunnista, jotka käyttävät tai haluavat ottaa käyttöön kunta.fi -alustaa. Mukana ovat seuraavat kunnat (tiedot päivitetty 16.1.2018): Akaan kaupunki. Yhteyshenkilö tietohallintopäällikkö Asko Mäkinen. Imatran kaupunki. Yhteyshenkilö kaupungissa on

Ympäristöterveydenhuolto on linjattu maakuntiin siirtyväksi tehtäväksi. Tälle sivustolle on koottu raportteja ja selvityksiä, jotka koskevat ympäristöterveydenhuollon organisoitumista tulevissa maakunnissa.

Linnut ovat aina kiinnostaneet ihmisiä. Viime kesänäkin tuli seurattua lintujen elämää lintutornista. Tornitologiaharrastus on johdattanut minut miettimään lintuihin liittyviä asioita myös laajemmin, niin kuin esimerkiksi sitä, miten päin muna tulee kanan takapuolesta. Asia on minulle mysteeri

Osana Tulevaisuuden kunnan digitalisointi -projektia Kuntaliitossa on käynnistetty Kunta.fi yhteistyö kuntien ja yritysten kanssa. Yhteistyötä valmistellaan ja mukaan otetaan kuntia niiden oman kiinnostuksen mukaan, mutta varsinainen projektityöskentely alkaa vuoden 2018 alusta. Vuoden 2017 aikana

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on antanut 11.8.2017 päätöksen (taltio 3819) julkisuuslain soveltamisesta kaupungin valmiussuunnitelmaan. Kaupungin hallintojohtaja oli päätöksellään kieltäytynyt antamasta A:lle kaupungin valmiussuunnitelma-asiakirjoja. Kaupunki on katsonut, että valmiussuunnitelma on

Ensi vuoden syksyn maakuntavaaleihin valmistautuessa on hyvä muistaa, että Manner-Suomessa on pidetty jo kahdetkin maakuntavaalit. Vuonna 2004 ja 2008 pidettyjen Kainuun maakuntavaalien kokemuksia kannattaa hyödyntää, totesi kansanedustaja, Kainuun maakuntahallituksen puheenjohtaja Timo V. Korhonen