Kuntayhtymiäkin on kehitettävä

Kuntayhtymille on taas lähivuosina tilausta. Riippumatta siitä, mitä tuleva hallitus aikanaan päättää jatkosta, sosiaali- ja terveydenhuoltoa on mahdollista kehittää kuntapohjaisesti lähivuosina kuntayhtymien pohjalta.

Kiinnostusta kuntayhtymien kehittämiseen ja omistajaohjauksen parantamiseen on selvästi eri puolilla maata. Osasyynä voi olla patoutunut tarve kehittää toimintaa kuntien toimin vuosia jatkuneen epävarmuuden jälkeen. Myös resurssiohjauksen tarkoituksenmukainen toteutus motivoi kuntia. Vapaaehtoisissa kuntayhtymissä perustuslain reunaehdot ovat kansallisiin uudistuksiin verrattuna varsin väljät.

Kokemukset nykyisistä kuntayhtymistä vaihtelevat. Usein erikoissairaanhoidosta ja laaja-alaisesti sote-palveluista vastaavat kuntayhtymät koetaan usein kunnissa kovin itsenäisiksi. Kuntayhtymälle on siirretty osa järjestämisvastuusta, mutta pohjimmiltaan kyse on kuntien yhteistoiminnasta. Kunnat vastaavat viime kädessä toiminnan rahoituksesta.

Vuoden 2015 kuntalaissa määriteltiin omistajaohjaus. Omistajaohjauksella tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä vaikuttaa yhteisön toimintaan. Kunnilla on rahoittajan roolissa oikeus ja velvollisuus omistajaohjaukseen. Konserniohjauksesta poiketen kuntayhtymän omistajaohjaus edellyttää omistajien yhteisten tavoitteiden määrittelyä ja kirkastamista. Kuntayhtymä ja sen johto ovat vastuussa palvelujen järjestämisestä, mutta se ei estä asianmukaista ohjausta. Omistajaohjauksen terävöittämisen taustalla on ajatus siitä, että vastuu rahoituksesta ja kustannustehokkuudesta ei voi eriytyä liiaksi.

Omistajaohjauksen perustan luo kuntien välinen perussopimus, jolla kuntayhtymä perustetaan. Siinä on mahdollista sopia esimerkiksi siitä, käyttääkö kuntayhtymässä ylintä päätösvastaa valtuusto vai yhtymäkokous ja miten kunnan nimittämien edustajien äänivallan perusteet määräytyvät. Toisin kuin valtuusto, yhtymäkokouksen edustajat valitaan kunnissa kokouskohtaisesti yhtiökokouksen tapaan ja omistajan kanta muodostetaan kunnassa. Mahdollista on myös sopia, että merkittävimmissä asioissa on hankittava kuntien kanta asiaan ennakkoon tai kuinka jäsenkuntien omistajapolitiikan koordinointi tapahtuu. Perussopimuksessa on usein sovittu kuntien ja kuntayhtymän välisestä neuvottelumenettelystä. Mielenkiintoinen innovaatio on esimerkiksi Päijät-Hämeessä hyvinvointikuntayhtymän työvaliokunnan toimintamalli. Kannattaa tutustua.

Kunnan ja kuntayhtymän väliset sopimukset palvelujen tuottamisesta ovat myös ohjausvälineitä. Erityisesti kustannusten ennakoitavuutta voi ottaa haltuun sopimusohjauksen ja perussopimuksen laskutusta koskevien määräysten avulla. Sopimusten ei tarvitse olla vain viitteellisiä.

Kuntayhtymien päätöksentekoa ja valmistelua voi kehittää kuntien näkökulmasta läpinäkyvämmäksi. Esitän harkittavaksi vaikutusten arviointia kuntayhtymän merkittävien päätösten vaikutuksesta jäsenkuntiin. Arviointi pelkästään kuntayhtymän omasta näkökulmasta ei välttämättä avaa jäsenkunnille riittävän hyvin sen vaikutuksia kuntien talouteen.

Pidemmällä tähtäimellä myös rahoitusjärjestelmää voisi tarkastella ohjauksen näkökulmasta. Kuntien väliseen kustannustenjakoon ja kuntayhtymän rahoituksen tasoon liittyy aina jännitteitä. Esimerkiksi ammatillisen koulutuksen kokemukset ovat erilaisia verrattuna sosiaali- ja terveydenhuoltoon, johtuen ehkä osin rahoitusmallista. Ammatillisen koulutuksen rahoitus tulee saajan näkökulmasta kokonaan valtiolta, vaikka kuntien rahoitusosuus on merkittävä.

Lopulta talouden kannalta kaikki aina tiivistyy strategian, talousarvion ja palvelusopimusten toteutumiseen käytännön toimissa. Kaikissa organisaatioissa muutokset tehdään lopulta organisaation sisällä. Omistajien on kuitenkin määriteltävä oma tahtotilansa ja tuettava johtoa tavoitteen saavuttamisessa.