Asiantuntijapalvelut

Sivuston asiantuntijasisällöt listattuna.

Kunnallisen nuorisotyön dokumentointijärjestelmä, nuoDo, valmistui helmikuussa 2022. Tilastointijärjestelmän käyttöön on lähtenyt mukaan n. 130 eri kokoista kuntaa! Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM), Aluehallintoviraston (AVI) sekä Kuntaliiton kesken on käyty keskustelua nuoDon jatkosta

Henkilön kotikunta on yksi kolmesta yleisen vaalikelpoisuuden edellytyksestä. Kotikunnan perusteella määräytyvät esimerkiksi äänioikeus kuntavaaleissa ja vaalikelpoisuus kunnan luottamustoimiin, sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen, seurakunnan jäsenyys ja verotus. Kotikunta on eräin

Ruotsinkielinen neuvottelukunta on poliittisesti asetettu toimielin, jonka puheenjohtaja on kansanedustaja Mikko Ollikainen (RKP). Neuvottelukunnan asetti Kuntaliiton valtuusto helmikuussa 2022, ja sen toimikausi on neljä vuotta. Ruotsinkielisen neuvottelukunnan tehtävänä on vaikuttaa siihen, että

Kuntaliiton valtuuskunnan vaalit 15.11.-31.12.2021 on toimitettu ja valtuuskunta kaudelle 2022-2025 on valittu. Valtuuskunnan kokoonpano löytyy täältä . Vaaliohjeistus julkaistiin toukokuussa 2021. Ehdokaslistat toimitettiin viimeistään 8.9.2021 ennen klo 10. Vaalilautakunta kutsui 20.9.2021 koolle

Mikä ihmeen KOPA? Kuntaliitto toteuttaa vuosina 2020-2021 Koulutus palveluna -verkostoprojektin, jossa kuntien, koulutuksen järjestäjien ja koulutusmuotojen välisillä yhteistyömuodoilla etsitään uudenlaisia, toimivia ratkaisuja koulutuksen saatavuuden, saavutettavuuden ja laadun varmistamiseen eri

Elinkeinopolitiikka on monitasoista toimintaa, jossa julkisen vallan ohella keskeisessä roolissa ovat yrittäjät ja yritykset, koulutus- ja innovaatiopalveluja tuottavat organisaatiot, rahoituslaitokset sekä muut yrityspalveluja tuottavat organisaatiot. Elinkeinopolitiikan tuloksellisuuden kannalta

Aluepolitiikka tarkastelee erilaisten alueiden kehittyneisyyseroja ja keinoja niiden tasaamiseksi. Suomessa toteutetaan sekä EU:n alue- ja rakennepolitiikkaa että kansallisia, aina hallituskauden voimassa olevia linjauksia alueiden kehittämisestä. Alueiden kehittämisen periaatteisiin kuuluvat

1.2. Työllisyystiistai Onko millään alueella päästy kokeilussa etsimään uusia ratkaisuja vai onko kaikilla aika mennyt perusasioihin? Tutkija Robert Arnkil: Vuonna 2021 oli aika painottunut käynnistämiseen ja perusasioihin, mutta myös uusia ratkaisuja on alettu hakea aivan alusta lähtien. 'Uutuus'

Kuntaliiton strategia ”Vaikuttava kumppani kunnille” linjaa Kuntaliiton toiminnan painopisteet ja tavoitteet. Sen avulla suunnataan keskeisimmät kuntien edunvalvonnan, kehittämisen sekä liiton oman uudistamisen toimenpiteet. Kuntaliiton missio Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle

Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu työ- ja elinkeinotoimistoilta siirtyy kunnille 1.1.2025 Tämä on kunnille uusi valtionosuustehtävä, jonka rahoitus on yleiskatteisessa valtionosuudessa. Kunnan rahoitusvastuu laajenee. Kunnille siirtyy myös ELY-keskusten julkisiin työvoimapalveluihin

Sivistyspalveluihin valtionavut myönnetään opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan määrärahoista, jota koskevaa tietoja löydät tästä sekä Valtiovarainministeriön kunnan peruspalvelujen valtionosuusrahoituksesta, josta tietoa on saatavissa Valtionosuudet | Kuntaliitto.fi . Opetus- ja

Vuonna 2022 jatkamme Kuntaliiton EU-edunvalvonnassa uusilla painopisteillä , jotka pohjautuvat edellisvuoden pääteemoihin. Painotamme EU-edunvalvonnassa alkaneena vuonna seuraavaa: EU:n ohjelmakausi 2021-2027: keskiössä elvytys ja uusi kasvu EU:n kaupunkipolitiikka: kaupungit elinvoiman edistäjinä

Euroopan alueiden komitea on EU:n virallinen instituutio, jota on kuultava alueisiin ja kuntiin vaikuttavien asioiden valmistelussa. Alueiden komitea antaa lausuntoja komissiolle, neuvostolle ja parlamentille erilaisista EU-lainsäädännön asioista, kuten työllisyys-, sosiaali- ja terveys- sekä

Kuntaliiton EU-edunvalvonnan lähtökohtana on Suomen kuntien toimintaedellytysten turvaaminen ja kehittäminen. Kuntaliitolla on ollut EU-edunvalvontaa tukeva toimisto Brysselissä vuodesta 1992 lähtien. Kuntaliiton Brysselin toimiston tehtävänä on tuoda EU-keskusteluihin ja päätöksentekoon Suomen alue

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria toimii maakunnan alueella Joensuussa, Outokummussa, Kiteellä, Lieksassa ja Nurmeksessa. Riveriassa opiskelee vuositasolla noin 15 000 opiskelijaa ja pääpaino koulutuksen järjestämisessä on ammatillisessa koulutuksessa. Riverian 700 hengen henkilöstöstä