Lausunnot

Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.

Kunnille asetettu rahoitusasematavoite -0,5 % -yksikköä / BKT v. 2019 on haastava ja siitä on johdonmukaisesti pidettävä kiinni. Kuntatalous on kehittynyt odotuksiin nähden kohtuullisesti. Erityisesti kuntien omilla säästötoimenpiteillä on ollut merkittävä vaikutus. Kuntien ja kuntayhtymien

Kuntaliitto esittää lausuntonaan seuraavia huomioita: Yleisenä huomiona voidaan todeta, että Kuntaliiton strategiassa on määritelty, että liiton perustehtävänä on tehdä kuntien kanssa kuntalaisille kestävää tulevaisuutta. Keskeisenä tehtävänä on sovittaa yhteen erilaisten kuntien tarpeisiin

​Vaikka taloudessa on näkyvissä pieniä merkkejä elpymisestä, tulee ensi vuoden talousarviossa varautua pitkäaikaistyöttömyyden kasvuun. Pitkäaikaistyöttömyys on suuri rasite julkiselle taloudelle ja tulee keskittyä erityisesti työttömyyden vähentämiseen. Toisaalta ongelmia aiheuttaa myös nyt

​Olette pyytäneet lausuntoa Vuosikirjan 2017 valmistelua varten ja pyytänyt arviota lasten ennakollisen ja jälkikäteisen oikeusturvan toteutumisen tilasta. Vuosikirjan teemana on ”Oikeasti vai leikisti? Onko lapsella oikeusturvaa?”. Lausunnossa pyydetään esittämään oman toiminnan kautta kertynyttä

Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoa laeista toimeentulotukilain muuttamisesta annetun lain ja toimeentulotuesta annetun lain sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta laaditusta hallituksen esitysluonnoksesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotukilain