Lausunnot

Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.

Valtio myöntää vuosittain talousarviossaan määrärahan asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksia varten. Tämän vuoden avustusmääräraha on 40 miljoonaa euroa, josta suurin osa kohdentuu vanhusten asuntojen korjauksiin ja hissien jälkiasennuksiin. Ympäristöministeriö on laatinut

Ympäristöministeriön ohjauksessa on laadittu vuoteen 2015 ulottuvien vesienhoitosuunnitelmien ja vuoden 2011 hallitusohjelmakirjausten johdosta pienvesien ennallistamista edistävä Pienvesien suojelu - ja kunnostusstrategia. Strategian tarkoituksena on määritellä toimenpiteitä jäljellä olevien

​Esityksen mukaan nykyistä kotihoidontukeen liittyvää lainsäädäntöä muutetaan hallituksen antaman rakennepoliittisen ohjelman mukaisesti. Muutos koskee erityisesti kotihoidon tukea. Yksityisen hoidon tuen osalta muutos koskee valmistelussa olevaa lakiehdotusta, jossa päivähoito-oikeutta ehdotetaan

​Eduskunnan sivistysvaliokunta on pyytänyt Suomen Kuntaliiton lausuntoa Valtioneuvoston ihmisoikeusselonteosta 2014. Ihmisoikeusselonteko linjaa valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeustoimintaa kotimaassa ja kansainvälisesti. Siinä otetaan huomioon kansainvälisen ja kansallisen toimintaympäristön

​Lakiin lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta ehdotetaan tehtäväksi muutoksia, jotka koskevat koulumatkatukea opiskelijan käyttäessä koulumatkaansa eräiden toimivaltaisten viranomaisten palvelusopimusasetuksen mukaisesti järjestämää joukkoliikennettä. EU:n

Vaikutusten selvittämistä koskevan säännöksen (MRL 9 §) muuttaminen on kuntien kaavoituksen sujuvuuden kannalta keskeinen. Esitetty säännös on onnistunut ja siinä on hyvällä tavalla kytketty vaikutusten arviointi suunnitteluun ja rajattu arviointi merkittäviin vaikutuksiin. Selvitysten suuri määrä

​Esityksessä ehdotetaan, että ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetut ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus, maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus, vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus

Pyydettynä lausuntonaan Suomen Kuntaliitto esittää seuraavaa: Yleistä Liikuntalain valmistelu on ollut kiitettävän läpinäkyvää. Työryhmä kuuli työnsä aikana lukuisia asiantuntijoita ja lakiluonnosta on käsitelty monissa eri tilaisuuksissa, joihin on osallistunut runsaasti liikunta-alan ammattilaisia

​ Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt Kuntaliiton lausuntoa aikuisten maahanmuuttajien perusopetusta koskevasta työryhmämuistiosta. Lausunto on pyydetty toimittamaan sähköpostitse ministeriöön 5.12.2014 mennessä. Työryhmän työn taustalla on valtion kotouttamisohjelma 2012-2015, jonka