Lausunnot

Lausunnot ovat Kuntaliiton kannanottoja viranomaisten lausuntopyyntöihin. Kunnille annettuja lausuntoja emme julkaise verkossa.

Valtioneuvoston asetusluonnos ilmassa olevasta arseenista, kadmiumista, elohopeasta, nikkelistä ja polysyklisistä aromaattisista hiilivedyistä Asetusmuutos on tarpeen niin sanotun metallidirektiivin EU 2015/1480 täytäntöönpanon täydentämiseksi. Asetuksella korvataan voimassa oleva asetus 164/2007

​Eduskunnan sivistysvaliokunta on pyytänyt Suomen Kuntaliitto ry:ltä kirjallista asiantuntijalausuntoa HE 178/2016 vp hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi perusopetuslain 1 ja 46 §:n ja kunnan peruspalveluiden valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta. Kuntaliitto suhtautuu myönteisesti

Lausunnon keskeiset kohdat Suomen Kuntaliitto suhtautuu myönteisesti Kuntatieto-ohjelman tavoitteisiin. Keskittäminen mahdollistaa kehittämistä siten, että kuntien tiedonkeruutaakkaa voidaan keventää ja kehittää koko julkista hallintoa palvelevaksi. Ajantasaisen ja vertailukelpoisen taloustiedon

​Lakiesityksessä esitetään Kelan matkakohtaisten matkakustannusten omavastuun korottamista 14,25 eurosta 16 euroon yhdensuuntaisesta matkasta. Lisäksi matkakustannusten vuosittaista omavastuuta esitetään korotettavaksi 242 eurosta 272 euroon. Kuntaliitto kiinnittää huomiota siihen, että